Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: syksy

Tämä syksy on ollut tosi kiva, kun on saanut leikkiä entisajan keräilijäihmistä. Omenoita on tullut äärettömästi ja niitä kuivatettu ja niistä on tehty jos jonkinmoista paistosta. Olen niin innoissani, kun voi laittaa perusmarjojen lisäksi myös omenoita ja sieniä säilöön (vaikken jälkimmäisiä niin välitäkään syödä)! Tulee sellainen olo kuin eläisin jossain vanhassa kirjassa – varsinkin kun olen vielä vähän koristellut säilytyspurnukoita.

Metsäläiset hirvikärpäshattuineen

Parhautta on kuitenkin viime aikoina ollut se, että toisinaan meidän koko perhe on koossa myös muulloin kuin vain jouluna – ei siksi, ettemme tykkäisi toisistamme, vaan siksi, että kaikilla on omia menoja. Paras Sisko Maailmassa tuli vähän yli viikko sitten pikavierailulle Joutsenoon ja kivaa oli! Ehkä kivointa vierailussa oli kuitenkin meidän siskojen metsäretki Iskän kanssa, koska niitä on viimeeksi tehty silloin, kun Maikki oli ihan pieni. Sen jälkeen hän ei oikein ole ollut metsäihminen kunnes nyt…

Tarkoituksena oli mennä keräämään suppilovahveroita Maikille Tampereen viemisiksi, koska Paras Iskä Maailmassa oli löytänyt aiemmin viikolla hyvät suppisapajat. Sieniretki kuitenkin hieman viivästyi, kun löysimmekin matkan varrelta täydellisen puolukkapaikan, nams! Yksi ämpäri uhrattiin siis puolukoille, sillä eihän niitä vaan voinut jättää ottamatta!

Erilaisia puolukanpoimimistyylejä

Lopulta pääsimme sienimetsänkin puolelle. Olen tällä hetkellä oikea metsien ystävä. Voisin tallustella niissä melkein joka päivä. Siis semmoisissa metsissä, joissa ei tarvitse pelätä karhuja. Sienestäminen sujui hyvin, kun löydettiin heti aluksi hyvä paikka. Myöhemminkään ei yhtään alkanut kyllästyttämään,  kun sieniä löytyi sopivin väliajoin. Ja jos etsiskely alkoikin tympimään, aina pystyi napsimaan muutaman valokuvan tai vain höpötellä tai vain nautiskella ympärillä olevista puista, kallioista ja sammalmatosta.

Marjastus- ja sienestysseura oli huippulaatuista, joten reissu onnistui erinomaisesti. Maltoimme lähteä kotia kohti vasta kun aurinko oli jo laskemassa. Saimme saalistakin ihan kiitettävästi: Suppiksien lisäksi sieniämpäreistä löytyi muutama kanttarellikin. Siispä puolukat pakkaseen, sieniä siimoihin ja kuivuriin kuivumaan sekä pannulle paistumaan!

 

Tämmöisiä retkiä lisää, kiitos!

Mainokset

Luonnostelin tämän luvun ruutuvihkoon jo noin kuukausi sitten eräänä yönä, kun en väsyttämisestä huolimatta saanut unesta kiinni. Olin samalla viikolla palannut töihin teatterille kesälomailun jälkeen, ja tavallinenkin (kevyt) työviikko tuntui lomapäiviin verrattuna rankalta niin kropassa kuin päässäkin. Vaan jospa olisin silloin tiennyt, minkälainen urakka elokuusta onkaan tulossa; loppukuusta nimittin mentiin jo kauas jaksamisen tuolle puolen, kun eräänäkin viikkona tahkosin kolmen viikon työt. Mutta siitä kenties lisää jossain tulevassa luvussa, jossa kerron teatterimme tämän syksyn ensi-illasta ja mitä sen aikaansaaminen vaati.

Takaisin aiheeseen. Väsymisellä tarkoitan tässä nyt kiireestä ja tekemisestä aiheutuvaa kevyehköä uupumusta, en sitä lamaannuttavaa tunnetta kun kaikki väsyttää. Se on jo jotain ihan muuta ja todella masentava tila, mutta voihan olla että näinkin arkipäiväisillä asioilla voi joku löytää pientä helpotusta isompaankin väsymiseen.

Siis: Mikä miuta auttaa jaksamaan, kun väsyttää?

Läheiset
Aarteet, kuten loputtoman kärsivällisyyden omaava poikaystävä ja Maailman Paras Sisko, joka kyläillessään tuo mukanaan myös kauan kaivatun inspiraation. Tai muuan kallisarvoinen ystävä, joka saa tekemään ja lähtemään vaikkei alkuun jaksaisi/huvittaisikaan. On mahtavaa, kun on samanhenkinen jutustelukumppani aina parin kilometrin tai vähintään tekstiviestin päässä. Olin jo lähes unohtanut, miten hedelmällisiä hyvät keskustelut voivat ollakaan; esimerkiksi kesän aikana kertyneiden ideoiden määrää ei voi kuin ihmetellä. Seuraavaksi on suunnitteilla vesijuoksua sokkona, jahka molemmat osapuolet saavat kiskottua uimapuvut päälleen.

Omien juttujen tekeminen
Kuten vaikkapa kirjojen lukeminen; kesäväsymiseni aikana luin mm. Yösirkus-nimisen kirjan, joka toiseen aikaan ja paikkaan – ajoittain myös toiseen todellisuuten – sijoittumalla oli juuri sopivaa aivolomaa nykyhetkestä. Muistan myös, että eräänä rankimmista työpäivistäni tuntui, etten kykene korjaamaan enää yhtä ainutta pukua, joten hetken aikaa päällystin kenkälaatikoita kultaisella lahjapaperilla ja lajittelin ompelutarvikkeita. Askarteleminen ja pikkutavaroiden järjesteleminen ovat lempparitekemisiäni.

Hyvä ja ravitseva ruoka
Kyllä se vaan niin on, että vaikka olis kuinka kiire ja rahkeet riittämättömät, on pakko syödä jotta jaksaa. Itse sain ei-niin-ravitsevista herkuista motivaatiota työrutistukseen, mutta sen lisäksi söin päivittäin myös kunnon lämmintä ruokaa, hedelmiä, vihanneksia ja erinäisiä eväitä. Tällä kertaa ymmärsin ostaa etukäteen useamman päivän eväät työpaikan jääkaappiin, mikä helpotti kovasti ruokatauon pitämistä. Ruokatauot ovat parhautta: yleisesti hyväksyttävä syy keskeyttää tekeminen ja ajatella hetki jotain muuta.
Välipalaksi suosittelen raakapatukoita, jos perus karkki alkaa puuduttaa tai haluaa yksinkertaisesti paremman vaihtoehdon. Ensinnäkin sellaisen voi syödä yhdellä kädellä vaikka juosten, jos tarve vaatii, ja toisekseen niitä on helppo tehdä itse, mikäli valmiita patukoita ei kaupasta löydy.

Kehon kuunteleminen
Kesällä innostuin opettelemaan juoksemista, minkä olin aina luullut olevan mahdotonta juuri miulle. Alku on ollut hidasta ja aivan ensimmäisinä kertoina olin todella kiitollinen, ettei polulla tullut ketään vastaan niin aikaisin aamusta. Edistyminen on kuitenkin ylittänyt huimimmatkin odotukseni (sanottakoon vielä, että ne olivat siis todella todella matalat…) ja se jos mikä motivoi jatkamaan.
Elokuussa vaihdoin jazz-tanssiryhmää toisiksi ylimmällä tasolla treenaavista teineistä/lukiolaisista aikuisten jatkotasolle, mikä osoittautui ihan oikeaksi ratkaisuksi. Aikuisryhmästä löytyy edelleen todella paljon haastetta, mutta treenaaminen ei enää ole niin tavoitteellista. Miulle isoin muutos on kuitenkin se, että nyt voin nauttia tunneista, kun aikaisemmin keskityin lähinnä tuntemaan itseni Maailman Huonoimmaksi Tanssijaksi ja itkin monet kotimatkat kun en vaan osaa (silti halu oppia ajoi joka viikko takaisin). Tanssiryhmän vaihtaminen merkitsee torstain työvuorojen jäämistä väliin tai ainakin myöhempää töihintuloaikaa sekä sijaista, jollainen kuin tilauksesta ilmaantui näköpiiriini viimeviikolla.
(Tähän väliin lienee reilua kertoa, että loistavasti sujunut Terveellinen Elämäni on viimeisen kuukauden ajan.. ei nyt ottanut takapakkia mutta sanotaan vaikka, että ollut jäähyllä. Miulle kehon kuunteleminen on myös sitä, että tunnistaa mihin kaikkeen energiaa riittää ja karsii asiat, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole tärkeysjärjestyksen yläpäässä. Hyllytin aamulenkit, jotta saisin vähän enemmän unta 12-tuntisten työpäivien väliin ja kyllä, niitä töitä oli hetkellisesti PAKKO tehdä niin paljon. Lenkkipolku ja parsakaali eivät karkaa mihinkään, vaikka kuukauden polkisin ainoastaan ompelukonetta ja kantaisin työpaikalle keksipaketteja tsemppausruuaksi.)

Väsymys = lepo
Ei mitään lisättävää.

Nyt ovat työkiireet jo helpottaneet, olen saanut levättyä ja lepuuttanut aivoja harrastusten ja puuhailujen parissa. Aihe palasi kuitenkin mieleeni tänä aamuna, kun Paras Äiti Maailmassa soitti viimeisimmät kuulumiset Joutsenosta ja päätin lähteä seuraavalla junalla parin päivän visiitille Etelä-Karjalaan. Itselläni on tällä hetkellä kaikki mitä loistavimmin ja energiaa riittää, joten miksi en jakaisi jaksamistani läheisilleni, jotka sitä juuri nyt tarvitsevat.

Nauttikaa syksystä, keksikää uutta ja innostukaa, muistakaa huilia!