Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: ystävät

Kaikki alkoi siitä, kun hyvä ystäväni Kartanonrouva kysyi, tiedänkö paikkaa nimeltä Kummakivi. Olin kyllä kuullut siitä, mutta en nähnyt, joten perjantaina pakattiin urheaan menopeliimme Audiin kumpparit ja eväät ja lähdettiin seikkailemaan. Retkipaikan ja miun näkemän mainoksen perusteella retkikohteemme laajenivat Kummakiven lisäksi Astuvalnsalmen kalliomaalauksilla ja Kenkäveron Paapiin pop-up -myymälällä.

Seikkailumme oli päättyä jo alkumetreillä Imatran Cittarin pihalle, kun Audin seikkailumieli meinasi pettää, eikä se oikein suostunut käynnistymään… Onneksi pieni taivuttelu (kaasuttelu) sai sen mielen muuttumaan ja keula kääntyi kohti Ruokolahtea ja Hauklapin ralliteitä.

Tällä kertaa kivi oli naista vahvempi, eikä suostunut liikahtamaan.

Vinkkinä sanottakoon, että Kummakivelle mentäessä kannattaa katsoa kartasta mahdollisimman tarkat koordinaatit Kummakiven parkkipaikalle ennen Hauklapin risteystä. Niillä teillä kokeneemmillekin karttureille voi tulla paha olo, kun on mutkaa ja mäkeä toisensa perään. Kivi oli kuitenkin näkemisen arvoinen, eikä kumpikaan meistä ollut ajatellut, että se olisi niin ISO. Siinä alkoi omat ongelmat tuntumaan aika pieniltä, kun katseli silokallion päällä tasapainottelevaa siirtolohkaretta, joka on möllötellyt keskellä metsää jo 10 000 vuotta ja möllötellee vielä useamman tuhat vuotta lisää.

Lasikaupan muut hankinnat selvinnevät joulun aikaan, jos lahjottavat ovat olleet kilttejä 😉

Ruokolahdelta suuntasimme kätevästi matkan varrelle sattuneeseen Puumalaan, koska kartturille tuli huutava nälkä ja koska halusin käydän setäni mainostamassa lasimyymälässä. Lasiruusu osoittautui niin ihanaksi, että sinne on päästävä uudestaankin. Vaikeinta oli päättää, mitä sieltä ostaisi, kun oli niin paljon kaikkea ihanaa. Kannattaa ehdottomasti käydä, kun siellä suunnalla liikkuu! Kauppa on ihan satamassa heti sillan alla. Turistikauden ulkopuolella kylällä ei vaikuttanut olevan yksikään ravintola auki, joten marssimme lasimyymälää olleelle Teboilille lounastamaan. Sekin yllätti positiivisesti: Saatiin itsetehtyjä lihapullia ja perunamuussia ja superystävällistä palvelua. Kiitos ja nam!

Arvoimme seuraavaksi ajaako ensin kalliomaalauksille, vaiko Mikkeliin, mutta lopulta päädyimme ensin jälkimmäiseen. Auringonlaskun jälkeen ei vielä ihan heti tule pimeää, mutta kauppa sulkee ovensa minuutilleen ilmoitettuna aikana. Mikkeliin siis.

Olisipa Taitoshopilla ja käsityökeskuksella samanlaiset tilat Lappeenrannassa kuin Taito Itä-Savolla on Mikkelissä! Myymälästä löytyi niin paljon kaikkea Globehopen bombereista valmiisiin lapaslankapaketteihin ja Kenkäveron oman leipomon leivonnaisiin ja leipiin. Eniten minua kuitenkin kiinnosti Paapiin pop-up, jossa iski jälleen valinnan vaikeus – varsinkin, kun ei ollut etukäteen mielessä mitään valmista kaavaa, jota varten olisin kankaita tarvinnut. Se oli vähän harmi, ettei tarjolla ollut muuta kuin trikookankaita ja resoreita määrämittaisina paloina, kun olisin tarvinnut myös joustocollegea, mutta ihania löytöjä tein sieltä silti.

Kävimme vielä Kenkäverossa pappilan puolella hakemassa inspiraatiota kodinsisustukseen ja herkuttelemassa tuoreilla päiväkahvipullilla.

Nyt vaan surauttelemaan!

Joskus kuva kertoo enemmin kuin tuhat sanaa, mutta nämä ja muut seinän kuvat kannattaa käydä myös ite tsekkaamassa.

Tuntia myöhemmin totesimme puuskutuksen lomassa, että pullat olivat tulleet ihan tarpeeseen, kun kiipeilimme metsäpoluilla kohti kalliomaalauksia. Mie näin välillä jo kangastuksenkin laiturista, mikä lähempänä osoittautui vaan vaaleaksi kallioksi, kun vesi on nyt normaalia alempana. Pöh. Lopulta pääsimme kuitenkin ihan oikeasti perille ja maalaukset olivat paljon hienompia ja selkeämpiä kuin olin odottanut. 2,5 km:n matka vaihtelevassa maastossa oli todellakin vaivan arvoinen. Eikä se oikeasti niin kovin paha ollut, en ehkä kuitenkaan suosittelisi kellekään polvi- tai sydänvikaiselle ainakaan noin rivakkaan tahtiin kuljettuna. Ehdimme autolle takaisin juuri kun auringon viimeiset säteet katosivat ja jäljellä oli enää rallin yötäival tuntemattomilla hiekkateillä Puumalaan ja siitä vähän suorempaa tietä kotia.

Tällaisia perjantaita voisi harrastaa useamminkin!

Ralli-Elli ja Kartanonrouva-Kartturi kuittaavat.

Mainokset

”… oon siis torstaihi asti kartanonrouvana. Jos siul ei oo mitään, ni seura ei ois pahitteeks…”
Kuka nyt voisi kieltäytyä moisesta seuraneitikutsusta – varsinkin kun sen esittäjänä on hyvä ystävä ja paikka on tämänmoinen:

talo

?
Siispä tavarat pyörän tarakalle ja menoksi!

Perille päästyäni 13 kilometrin tuulispäänä polkemisen jälkeen (hiukset kyllä heiluivat vauhdin, ei varsinaisen tuulen voimasta) oli mahtavaa mennä ensimmäiseksi uimaan. Lämmintä ja kirkasta vettä, jee!!

Miun suosikki ❤ Vinksinvonksin olevan saunavanhus. Melkein ku muumien uimapömpeli.

Päivän action-suoritukset eivät kuitenkaan loppuneet pyöräilyyn ja uipiskeluun, vaan illan ukkosmyräkkä toi omat kommelluksensa.
Vinkki: Jos huoneessa, jossa ei ole vesihanaa kuuluu tasaista veden tip tap -ääntä, voi olla, että katto vuotaa.
Pesuvatien metsästyksen jälkeen suuntasimme ullakolle, jossa kartanonrouva urheasti konttasi pitkin risteileviä lankkuja vuotokohtaa etsiessään. Itse keskityin seuraneitinä rouvan kannustamiseen ja yleiseen ihmettelyyn. Onneksi sade lopulta loppui ja niin loppui veden tippuminenkin.

vedet

Seuraavana päivänä herättii linnunlauluun ja auringonpaisteeseen. Koska lämpömittari näytti kerrankin lenkkeilyn kannalta siedettäviä lukemia, vaan +25, oli puoliltapäivin aika lähteä aamujuoksulle. Paarmat ja itikat toipuivat kai edelleen edellisillan sateista, kun metsässä oli ihmeen hiljaista ja rauhallista.

Lenkkimaisemia.

Lenkkimaisemia.

Loppupäivän pystyikin kuluttamaan uimalla ja ottamalla aurinkoa ennen iltapäivän kasari- ja ysärilevyraatia kartanonrouvan vierailevien ystävättärien kanssa. Koko porukka tunnisti kappaleet, mutta kukaan ei osannut sanoja tai tiennyt esittäjiä – paitsi tietty Dj-Kaisa. Tässä tunnelmalinkki.

Illan kruunasi saunomisen ja uimisen jälkeen Ylpeys ja ennakkoluulo -maratonin 1. osa. Saattoi vaikuttaa, että allekirjoittanut nukahti kesken kolmannen jakson klo 02.00, ja kommentoi sarjan henkilöistä unipäissään mitä sattui, mutta oikeasti kyllä lepuutin vain silmiä.

Illan elokuvaeväät.

Illan elokuvaeväät.

Eipä kaatunut tarjotin tälläkään kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Eipä kaatunut evästarjotin tällä(kään) kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Marjastuskaverimme.

Marjastuskaverimme.

Kolmas  ja valitettavasti myös viimeinen seuraneitipäivä käynnistyi hitaasti, mutta varmasti. Oltiin kunnon emäntiä ja verotettiin muutaman litran verran yhtä mustaviinimarjapuskaa. Aurinko + tuuli = hyvä yhdistelmä. Ei liian kuuma eikä kummemmin ötököitäkään. Sen jälkeen oli jälleen uimisen vuoro. Ylläri!

Muuta mainitsemisen arvoista päivässä oli uuden kartanoherkun kehittäminen: paahtista tomaatilla ja kanalla. Joku voisi luulla, että meitä vähän laiskotti tuo ruoanlaitto, mutta…
Illalla jatkui Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton kera marttailun (villasukat menossa) ja ”Oh Mr. Bennet and my poor nerves!” -tokaisuiden.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Sen pituinen se.


lauantai

Kuvassa puolet Duo Nolifestä sekä mie ahtautuneena takapenkille lavatangon ja koirankopan kera. Otos ei varsinaisesti tee oikeutta sille tilanpuutteelle, jota tuon lyhyen automatkan ajan koin.

Suunnitelmissa oli viettää ihan tavallinen, laiska-ja-turvallisen-tylsä lauantai mutta toisin kävi.
Kävin aamulla viemässä loppusilauksen saaneet tanssipuvut Duo Nolifen tytöille ja jäin katsomaan viimehetken treenejä Pole Academylle. Tarkoitus oli sen jälkeen lähteä kiltisti jokalauantaiselle balettitunnille, mutta – koska elämässä pitää olla muisteltavaa – jätinkin baletit odottamaan maanantaita ja hyppäsin Lielahteen suuntaavaan bussiin. Tytöillä oli keikka uuden kauppakeskuksen avaisissa ja mie sain kunnian toimia esityksen kuvaajana (enkä muuten kuvannut omaa sormeani ko ihan vähäsen). Esityksen jälkeen ahtauduttiin autoon kera keikkatangon ja hurautettiin keskustaan jätskille. Olin haaveillut kesän ekasta tötteröjäätelöstä mutta eipä toi neljän sortin sorbetti kulhossta yhtään huono valinta ollut. Ajatella, mie saan tehdä tätä työkseni!
-Maikki

 

tuoli

Kevään ja kesän aamuissa parasta on se, kun herää auringon paisteeseen. Ja parhaus senkun lisääntyy, jos saa nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Kuten tänään.

Jatkoin lauantaina samassa seurassa, missä olin ollut edellisenäkin iltana, eli Siljan kanssa. Meillä on hyvä tsemppaustiimi – varsinkin sillon, kun kouluhommien deadlinet lähestyvät. Tänään teemana oli tehdä tuolien päällysiä, jotka pitäisi saada valmiiksi tiistaihin mennessä. O-ou! Tarkoitus ei suinkaan ollut kuitenkaan ahkeroida kotona, vaan kässäjutut pyörän tarakalle mukaan ja ulos aurinkoon!!
Päivään mahtui tuolihommien lisäksi jumppaa (olis kivaa käydä Balancessa pitkästä aikaa!) ja piirrettyjä. Maa aikojen alussa on aika jännittävä vielä näin vähän vanhempanakin… Ja ootteko muuten huomanneet, että Lumikki on ihan pin-up -tytön näkönen??
-Elli