Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: kuulumisia

”… oon siis torstaihi asti kartanonrouvana. Jos siul ei oo mitään, ni seura ei ois pahitteeks…”
Kuka nyt voisi kieltäytyä moisesta seuraneitikutsusta – varsinkin kun sen esittäjänä on hyvä ystävä ja paikka on tämänmoinen:

talo

?
Siispä tavarat pyörän tarakalle ja menoksi!

Perille päästyäni 13 kilometrin tuulispäänä polkemisen jälkeen (hiukset kyllä heiluivat vauhdin, ei varsinaisen tuulen voimasta) oli mahtavaa mennä ensimmäiseksi uimaan. Lämmintä ja kirkasta vettä, jee!!

Miun suosikki ❤ Vinksinvonksin olevan saunavanhus. Melkein ku muumien uimapömpeli.

Päivän action-suoritukset eivät kuitenkaan loppuneet pyöräilyyn ja uipiskeluun, vaan illan ukkosmyräkkä toi omat kommelluksensa.
Vinkki: Jos huoneessa, jossa ei ole vesihanaa kuuluu tasaista veden tip tap -ääntä, voi olla, että katto vuotaa.
Pesuvatien metsästyksen jälkeen suuntasimme ullakolle, jossa kartanonrouva urheasti konttasi pitkin risteileviä lankkuja vuotokohtaa etsiessään. Itse keskityin seuraneitinä rouvan kannustamiseen ja yleiseen ihmettelyyn. Onneksi sade lopulta loppui ja niin loppui veden tippuminenkin.

vedet

Seuraavana päivänä herättii linnunlauluun ja auringonpaisteeseen. Koska lämpömittari näytti kerrankin lenkkeilyn kannalta siedettäviä lukemia, vaan +25, oli puoliltapäivin aika lähteä aamujuoksulle. Paarmat ja itikat toipuivat kai edelleen edellisillan sateista, kun metsässä oli ihmeen hiljaista ja rauhallista.

Lenkkimaisemia.

Lenkkimaisemia.

Loppupäivän pystyikin kuluttamaan uimalla ja ottamalla aurinkoa ennen iltapäivän kasari- ja ysärilevyraatia kartanonrouvan vierailevien ystävättärien kanssa. Koko porukka tunnisti kappaleet, mutta kukaan ei osannut sanoja tai tiennyt esittäjiä – paitsi tietty Dj-Kaisa. Tässä tunnelmalinkki.

Illan kruunasi saunomisen ja uimisen jälkeen Ylpeys ja ennakkoluulo -maratonin 1. osa. Saattoi vaikuttaa, että allekirjoittanut nukahti kesken kolmannen jakson klo 02.00, ja kommentoi sarjan henkilöistä unipäissään mitä sattui, mutta oikeasti kyllä lepuutin vain silmiä.

Illan elokuvaeväät.

Illan elokuvaeväät.

Eipä kaatunut tarjotin tälläkään kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Eipä kaatunut evästarjotin tällä(kään) kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Marjastuskaverimme.

Marjastuskaverimme.

Kolmas  ja valitettavasti myös viimeinen seuraneitipäivä käynnistyi hitaasti, mutta varmasti. Oltiin kunnon emäntiä ja verotettiin muutaman litran verran yhtä mustaviinimarjapuskaa. Aurinko + tuuli = hyvä yhdistelmä. Ei liian kuuma eikä kummemmin ötököitäkään. Sen jälkeen oli jälleen uimisen vuoro. Ylläri!

Muuta mainitsemisen arvoista päivässä oli uuden kartanoherkun kehittäminen: paahtista tomaatilla ja kanalla. Joku voisi luulla, että meitä vähän laiskotti tuo ruoanlaitto, mutta…
Illalla jatkui Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton kera marttailun (villasukat menossa) ja ”Oh Mr. Bennet and my poor nerves!” -tokaisuiden.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Sen pituinen se.


sohvaViime viikkoina olen mietiskellyt miten pitkään loppukiri kestää (ehdotuksia otetaan vastaan).
Urheilussahan yleensä puhutaan viimeisestä kierroksesta pitkänmatkanjuoksuissa ja lyhyemmillä matkoilla tietty vähän lyhyemmista loppukireistä. Yliopistossa se näyttää kestävän kuukauden tai kaksi. Riippuu mikä lukukausi on päättymässä. Vaikka opiskelen juuri sitä, mitä haluan ja teen just sitä, mistä tykkään, on kuitenkin rajansa kaikella. Sanonta Opiskellaan itseä ei koulua/opintopisteitä varten on viime aikoina menettänyt merkitystään, kun päivät ovat venyneet 8-10 -tuntisiksi ja niiden jälkeen olisi pitänyt vielä pakertaa kouluhommien parissa kotona. Viikonloppuisin olen ottanut kuitenkin vähän rennommin sen suuremmista omantunnon tuskista kärsimättä.

Onneksi koulukiireet alkavat jo helpottaa ja tänää oli mitä iloisimman mielen torstai:
Koulussa esiteltiin itsetekemiä vaatteita, joista monet oli tosi ihania luomuksia! Vitsit, mitä kaikkea kivaa saa mm. vanhoista verhoista ja pöytäliinoista aikaan! Olen omiinkin vaatteisiin tyytyväinen, kunhan ne kaikki nyt valmistuisivat. Tilaisinko kamelin vai beigen väristä resoria?? …hmm…
Koulupäivän kohokohta oli kuitenkin se tunne, kun kello on vasta 12 ja tajuat, että nyt voi jo mennä kotiin ja tänään ei ole pakko tehdä mitään, jossei huvita. Ah ihanuutta! Väsyneillä tytöillä oli niin iloisia hymyjä.

posti

Kotona odotti eteisen lattialla lisää yllätyksiä, kuten pitsilähetys Parhaalta Äidiltä Maailmassa sekä pari kadonnutta postikorttia ulkomailta. Hyvä Suomen posti ja kiitos se asukas, joka toimitit vanhaan osoitteeseeni laitetut kortit uudelleen matkaan!

Koska käyn hieman ylikierroksilla (ks. 1. kappale), kesti koko iltapäivän, ennen kuin osasin vain olla ja haaveilla. Laitoin suosikkihupparin päälle, nuhatossut jalkaan ja käperryin sohvalle lukemaan vähän murhatarinoita. Koulutouhuttomaan torstaihin kuului myös mansikka-persikka -smoothie, jossa kaikki 3 komponenttia (koostumus, ulkonäkö ja maku) osuivat kerrankin kohdalleen.  (Yleensä smoothieni muistuttavat lähinnä muussia tai oksennusta valmistusaineista riippuen…)

palasta

Kivaa, kun voi pitkästä aikaa vain olla ja puuhailla niitä juttuja, joita itse haluaa – siis jopa arki-iltana!

Otsikko ei vastaa tällä kertaa postauksen sisältöä ollenkaan, mutta mainittakoon lopuksi, että keksin omenamarmeladin jääkaapista, kun laitoin leipäpussin viimeiset leipäpalat paahtimeen. Mikä iltapäivän herkkuhetki, naminamnam!


20140119_184519Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka etsii lähes koko ajan jotakin. Ei välttämättä sitä kuuluisaa elämän tarkoitusta, mutta vähintäänkin erilaisia esineitä tai vaatekappaleita. En etsi kaupasta uusia vaan etsin niitä, mitä miulla jo on, mutta joita en vaan löydä mistään. Mikään ei siis oikeesti ole kadonnut, kaikki tavarat ei vaan ole löydyksissä. Osittain syytän tästä viime vuosina useampaan otteeseen tapahtuneita muuttoja paikasta toiseen, sillä en tietenkään ole kirjoittanut mihinkään säkkiin tai laatikkoon, mitä missäkin on – Kesäkenkälaatikkoa lukuunottamatta. Toisaalta syytän vain itseäni. Tämmönen mie vaan oon.

Syksyn tullen huomasin kadottaneeni kaikki käsineet ja huivit. Lankoja sen sijaan löytyi useamman laatikon ja pussin verran, joten kauppasormikkaiden sijaan päätin neuloa itselleni uudet. Valitsin ensin langan (Hot Socks, New York, sellainen puna-viher-keltainen vaihtoehto) ja vasta sitten aloin etsimään sormikasohjetta netistä. Päädyin Novitan sormikasohjeeseen, jossa:

  • langan menekki: 100g (7 veljestä)
  • puikkokoko: 3 1/2 – 4 mm

Valitettavasti ohje on kadonnut Novitan nettisivuilta, joten linkki uupuu.

Oma versioni oli: Lankaa 50g, puikot nro 3 1/2 ja aloitin neulomaan miesten koon silmukkamäärällä, kun lanka oli sen verran ohuempaa SeiskaVeikkaan verrattuna. Kaikki meni varsin hyvin, sormien tekeminen oli luultua helpompaa ja oli hauska neuloa, kun työ edistyi niin nopeasti!

20140123_152035

Jäljellä olevat New York -langat

…Kunnes lanka loppui 7. sormen kohdalla. Kiersin kaikki lähiseudun lankakaupat läpi edes yhden kerän toivossa, mutta eihän sitä mistään enää löytynyt. Voi surku! Lopulta purin sormikkaat takaisin keriksi ja aloitin homman uudelleen….kahdesti. Isommat puikot, naisten koon silmukkamäärä ja mahdollisimman lyhyet langanpätkät päättelyyn ja homma alkoi toimia.

Viimeisin versio onnistui jo paremmin ja nyt ne ovat päättelyä vaille valmiit. Toiseen peukkuun tuli kyllä vaaleankeltaisempi kärki, mutta upotan sen vaikka kahviin tai kevään tulleen kuralammikkoon, niin värierot tasoittuvat. Sen lisäksi, että kadotan tavaroita melko lahjakkaasti, levittelen niitä myös vähän mihin sattuu, joten vaikka kuva sormikkaista olis kiva, niin sitä ei nyt ole saatavilla. Ne nimittäin majailevat väliaikaisesti Porissa, kun osa matkatavaroista oli jätettävä Anni-ystävälleni hoitoon (note to myself: ei kannata ostaa uutta takkia toiselta puolelta Suomea, jos matkatavararoita on muutenkin jo yhden joululoman ja kouluprojektin verran).

Mutta etsimisen makuun päästyäni loppuun vielä pari listaa.

Löydyksissä olevia juttuja:

  • 3 vuotta kadoksissa olleet varvassandaalit. Löytyivät, kun etsin talvivaatteita. Varsin kätevä varustus – 17 asteen pakkasilla.
  • Luonnollinen sarastusvalo = Aurinko ❤

20140121_100912

  • Suurin osa talvivaatteista. Jes! Eikä yhtään liian aikaisin…
  • Ystävät.
  • Inspiraatio tehdä 100 juttua yhtä aikaan. Tämä ei kylläkään koske kouluhommia.
  • Rohkeus kokeilla uutta. Viimeisimpinä boulderointi (muistin siellä seinällä keikkuessani, että poden korkean paikan kammoa) sekä street & dancehall.
  • Urheiluinnostus.

Olis kiva, jos myös nämä kaivautuisivat piiloistaan:

  • Opiskelumotivaatio. Koulussa on kivaa, mutta kotona ei huvittaisi opiskella.
  • Järnefeltin Kehtolaulun sellonuotti sormituksineen. Miulla on kyllä hyvä aavistus, missä se mahdollisesti on, mutta kyseinen kansio on myös kadoksissa. Biisi kuulostaa tältä.
  • Suurin osa kanava- ja parsineuloista. Neulatyynylläni on pohjaton vatsa.
  • Pakkaamistaito. Sitä ei kyllä koskaan taija olla ollutkaan.
  • Lumi. Mikä talvi tää tämmönen on? Haluisin jo hiihtämään!!

Aurinkoisia pakkaspäiviä ja löytämisen iloja!
Tosin yleensä kaikki löytyy silloin, kun niitä ei edes yritä etsiä.