Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: kokkailu

Sano muut mitä tahansa, niin oikeesti kaikkein parasta jouluna on syöminen.
Oma ruokavalioni poikkeaa muun perheen ruokailutottumuksista aika isosti, joten saan päättää joulusapuskani joka vuosi ihan itse. Joitain vuosia sitten nautin jouluateriana tortilloja, mutta tänä jouluna ajattelin mennä vähän perinteisemmällä linjalla.

En millään malttanut odottaa jouluaattoon asti, vaan tein koeaterian jo tälleen etukäteen. Menin tämän syksyn kohkatuimpien vegaaniruokien perässä, ja aterialla oli tarjolla sekä porkkalaa että nyhtökauraa. Ja muusia. Ja ehkä joku lisuke.

muusi

Norppa vahtii muusipottuja.

Porkkanalohi eli porkkala
Ihan ensimmäisenä täytyy sanoa, että en alkujaan yhtään lämmennyt tolle porkkala-nimelle. Nyt olen jo siedättynyt, onhan se kieltämättä kätevä. Mutta mitä väliä nimestä kun tää on niin hyvää että lähtee järki. Olen kuullut huhuja, että joidenkin tahojen mielestä porkkanalohi ei toimisi ihan itsekseen vaan vaatisi kaverikseen leipää tai jotain muuta apuruokaa. Se on muuten ihan puppua semmonen puhe. Mie söin ensimmäisen porkkalasatsini lähes paljaaltaan ennen kuin se oli edes ehtinyt kunnolla marinoitua. Ja seuraavana päivänä tein heti toisen erän, eikä sekään kauaa kestänyt.

Porkkalan ohje on varsin yksinkertainen eikä työvaiheitakaan ole kovin montaa. Kaikkein vaikeinta sen valmistamisessa on  odottelu. Toiseksi vaikeinta on kypsennettyjen porkkanoiden kuoriminen (VINKKI! Se onnistuu parhaiten poikittaissuuntaan.)  Ohjeen nappasin YouTubesta PS Olen Vegaani-kanavalta. Suosittelen tutustumaan kyseisen kanavan tarjontaan mikäli vegaanihommat kiinnostaa!

pork1

Puhtaat porkkanat suolapedillä ennen suolakuorrutusta ja uunitusta.

pork2

Ruttuporkkanat ja kärähtänyt suola uunituksen jälkeen.

Testiaterialla menin massan mukana, ja nautin porkkanakalaa leivän päällä. Leivällä oli porkkanaviipaleiden lisäksi tilliä ja maustelevitettä. Levitteeseen laitoin ainaskin sinistä Keijua, merisuolaa, herbamarea, tilliä, basilikaa, ruohosipulia, jotain yrittidippiä ja mitähän muuta. Kaikkea vihreää nyt sattui maustekaapista löytymäänkään. Oli tosi hyvää!

Nyhtökaurakäristys
Monen kasvissyöjän joulupöydästä löytyvä seitan-kinkku ei ole ikinä ollut miusta mitenkään satumaisen hyvää, vaikka ihan kelvollista pöperöä onkin. Itse pidän siitä enemmän ihan vaan perusarkena leivän päällä. Sen sijaan nyhtökauraan olen jo ehtinyt tykästyä kovasti.

Nyhtisruokakokeiluja omalle kohdalle on kertynyt muutamia erilaisia, ja niistä isoin lemppari on ollut superyksinkertainen käristys. Ohje löytyy nyhtökauran paketeista ja vaikkapa täältä.

ruuat

Nyhtiskäristys käristymässä ja unelmaisen ihana perunamuusi. Ah.

Ainoat joulusyötävät, joista en suostu luopumaan on keitetyt porkkanat ja herneet. Herneitä ei nyt ollut tarjolla ja porkkanatkin meni kaloiksi, joten keitin (ja keittämisen jälkeen siivilöin/pesin) hernerouheesta epämääräisen muhennoslisäkkeen. Sekin oli hyvää.

annos

Nälkä tulee ko tätä kattoo. Mut ihan kohta on jo joulu!

Mainokset

Kirjoittajan huomautus: Elliltä puuttuu melko varmasti keittiögeeni, vaikkei sitä olla tieteellisesti todistettukaan. Yritän kyllä parhaani, mutta melko usein jotain menee pieleen. Tähän mennessä kaikki kokkailuni ovat kuitenkin olleet ihan syötäviä, vaikka toisinaan ulkonäkö, koostumus ja makukin  ovat olleet hieman omaperäisiä.

Ja sitten asiaan:
Muuton yhteydessä on kaikkien vaatekaappien lisäksi hyvä tyhjentää myös keittiön kuiva-ainekaappeja. Enkä suinkaan tarkoita nyt ruokatarvikkeiden heittämistä roskikseen, vaan myös omaan mahaan. Tästä johtuen lähiaikojen ruokavalioni onkin koostunut pääasiassa kaikenlaisista puuroista.

Useamman päivän syötyäni neljänviljan puuroa (mustikoilla höystettynä maistuu vaikka kuin hyvälle), siiryin mannapuuroon (ostin perhepakkauksen, josta on kulunut tähän mennessä ehkä 1/5) ja tänään oli vuorossa se lopullinen haaste, nimittäin Riiisipuuro.

Kuplivaa hippupuuroa

Tykkään riisipuurosta tosi kovasti, mutta teen sitä aika harvoin, koska se aina laittaa kokkaustaitoni aikamoisen koville. Alku sujuu aina hyvin: keitän vähän vettä, lisään riisin ja keitän veden pois. Sitten lisään maidon ja sitten alkaa ongelmat – niin kuin myös tänään. Suurin murheen(k)ryyni on yleensä se, että sitä puuroa on keitettävä niin k a u a n ja sekoitettava koko ajan. Tekisin mieluummin vaikka ristikkoa tai lukisin kirjaa kuin seisoisin kapusta kädessä hellan vieressä…. Ja sitten se maito kiehuu yli kaikesta sekoittelusta huolimatta melkein joka kerta…

Tälläkin kertaa alku sujui tosi hyvin. Sen jälkeen lisäsin maidon ja aloitin sekoitushommat. Vähän aikaa hämmennettyäni huomasin puuron seassa pieniä mustia pilkkuja. Ensin ajattelin, että se on vaniljasokeria, kunnes muistin, ettei sitä lisätäkään riisipuuroon. Joten vaihtoehdoiksi jäivät mustikan hiput (eikö niiden kuuluisi olla violetteja?) ja kattilasta irtoava teflonpinta… eihän se maitokaan voi palaa niin nopeasti pohjaan, kun sekoittaa koko ajan! Koska pesin kattilan hyvin edellisen kokkailun jälkeen, veikkaan sitä teflonia. Ja koko ajan, kun sekoitin, niitä hippuja tuli esille yhä enemmin.

Guten Apetit!

Periksihän ei anneta, joten keittelin puuron loppuun asti mustia pilkkuja kummastellen. Sitten olikin jo kauhea nälkä – aloitan ruoanlaiton yleensä vasta silloin, kun on jo nälkä. Rohkea rokan syö, ja miksei puuronkin, joten hippupuuroa lautaselle kera voinokareen ja sokerin. Maku oli ihan sellainen kuin riisipuurossa kuuluukin olla, ulkonäkö sen sijaan vähän epämääräinen. Asiaa pohdittuani olen melko vakuuttunut, että sain teflonpuurosta vähän samanlaisia ihmevoimia kuin Peter Parker/Spider-Man siitä hämähäkkijutusta. Minulla oli vain pienempi altistuminen, eli muutosta ei (vielä) huomaa…


Eilen oli juhlapäivä! Saatiin blogi ihmisten ilmoille ja miun karkkilakko loppui. Ainiin, palkkakin rapsahti tilille.

Eilen illalla toteutettiin monta päivää suunniteltu vohvelioperaatio. Meillä ei oikeaa vohvelipannua ole, mutta voileipägrilliin saa vaihdettua hassut belgialaisille vohveleille tarkoitetut ömm.. pinnat? Muotit? No siis ne lämpenevät jutut siellä sisällä!
Koskaan aikaisemmin en ollut itse vohveleita paistanut (syönyt oon senkin edestä), belgialaisia vohveleita hyvä että edes nähnyt. Pienen etsinnän jälkeen vegaaninen ohje löytyi täältä. Ei tarvinnut edes muuntaa mittoja, sillä otin ensimmäistä kertaa käyttöön hienot sydämenmuotoiset cups-mittani.

Naminami!

Vohvelien kanssa meillä oli tarjolla mansikka- ja vadelmahilloa, R-icen vaniljajätskiä, SoyaToon kookoskermavaahtoa ja vaahterasiirappia. Taikinasta tuli kymmenisen ”pientä” (ohjeen mukaan 4-5 isoa, voin vaan kuvitella kuinka iso se iso sitten on kun ei noi pienetkään mitään keksejä olleet..) vohvelia, joten päällysten määrä oli vohvelien ja ruokailijoiden (3) lukumäärän huomioon ottaen aika reilu. Jäipähän herkkuja myöhemmäksikin! Hilloa voi sitäpaitsi aina syödä pelkälleen. Ja jätskiä. Ja kookoskermavaahtoa, vaikka siitä kyllä saattaa tulla vähän paha olo.

Vaahterasiirappi vohvelille kaadettuna oli kuulema parasta ikinä.

Hyvä ruoka, paha olo.

Omaan makuuni belgialaiset vohvelit olivat vähän puisia, tavallisiin vohveleihin verrattuna näissä ei ollut juuri ollenkaan sokeria tai rasvaakaan. Itseasiassa ohjeessa ei ollut ollenkaan sokeria, mutta epäuskoisuuttani heitin mukaan pari ruokalusikallista.
Hyvin maistuivat, sillä ainoastaan pinon alimmainen vohveli jäi jäljelle. Söin sen sitten iltapalaksi, ei ehkä olis jo valmiiksi huonovointisena kannattanut.

Kuten alussa mainitsin, myös karkkilakkoni tuli eilen päätökseensä. Sitä onkin nyt sitten kaksi päivää mässytetty koko kuuden viikon edestä. Oli muuten kummallinen lakko, sillä karkkihimo ei missään vaiheessa ottanut laantuakseen, vaikka aina ennen se on kadonnut ensimmäisen parin viikon jälkeen. Toisaalta, sitten kun sitä namia vihdoin sai, ei se maistunutkaan NIIN hyvältä. Ja meni mahakin sekaisin. Ja suu riikki. Mutta tulipa taas syötyä. Tästä viisastuneena ja muutenkin havahtuneena ajattelin kiinnittää jatkossa vähän enemmän huomiota siihen, mitä kaikkea suuhuni lappaan. Voin kertoa, että vegaanina voi syödä ihan yhtä epäterveellisesti kuin ei-vegaaninakin, jos vaan sattuu huvittamaan.

Karkkipäivän kunniaksi laivatuliais-lakuja ja karpalo-hasselpähkinä-suklaata.
Molemmat paketit olivat eilen täynnä vaan ei oo enää…