Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: lepo

sohvaViime viikkoina olen mietiskellyt miten pitkään loppukiri kestää (ehdotuksia otetaan vastaan).
Urheilussahan yleensä puhutaan viimeisestä kierroksesta pitkänmatkanjuoksuissa ja lyhyemmillä matkoilla tietty vähän lyhyemmista loppukireistä. Yliopistossa se näyttää kestävän kuukauden tai kaksi. Riippuu mikä lukukausi on päättymässä. Vaikka opiskelen juuri sitä, mitä haluan ja teen just sitä, mistä tykkään, on kuitenkin rajansa kaikella. Sanonta Opiskellaan itseä ei koulua/opintopisteitä varten on viime aikoina menettänyt merkitystään, kun päivät ovat venyneet 8-10 -tuntisiksi ja niiden jälkeen olisi pitänyt vielä pakertaa kouluhommien parissa kotona. Viikonloppuisin olen ottanut kuitenkin vähän rennommin sen suuremmista omantunnon tuskista kärsimättä.

Onneksi koulukiireet alkavat jo helpottaa ja tänää oli mitä iloisimman mielen torstai:
Koulussa esiteltiin itsetekemiä vaatteita, joista monet oli tosi ihania luomuksia! Vitsit, mitä kaikkea kivaa saa mm. vanhoista verhoista ja pöytäliinoista aikaan! Olen omiinkin vaatteisiin tyytyväinen, kunhan ne kaikki nyt valmistuisivat. Tilaisinko kamelin vai beigen väristä resoria?? …hmm…
Koulupäivän kohokohta oli kuitenkin se tunne, kun kello on vasta 12 ja tajuat, että nyt voi jo mennä kotiin ja tänään ei ole pakko tehdä mitään, jossei huvita. Ah ihanuutta! Väsyneillä tytöillä oli niin iloisia hymyjä.

posti

Kotona odotti eteisen lattialla lisää yllätyksiä, kuten pitsilähetys Parhaalta Äidiltä Maailmassa sekä pari kadonnutta postikorttia ulkomailta. Hyvä Suomen posti ja kiitos se asukas, joka toimitit vanhaan osoitteeseeni laitetut kortit uudelleen matkaan!

Koska käyn hieman ylikierroksilla (ks. 1. kappale), kesti koko iltapäivän, ennen kuin osasin vain olla ja haaveilla. Laitoin suosikkihupparin päälle, nuhatossut jalkaan ja käperryin sohvalle lukemaan vähän murhatarinoita. Koulutouhuttomaan torstaihin kuului myös mansikka-persikka -smoothie, jossa kaikki 3 komponenttia (koostumus, ulkonäkö ja maku) osuivat kerrankin kohdalleen.  (Yleensä smoothieni muistuttavat lähinnä muussia tai oksennusta valmistusaineista riippuen…)

palasta

Kivaa, kun voi pitkästä aikaa vain olla ja puuhailla niitä juttuja, joita itse haluaa – siis jopa arki-iltana!

Otsikko ei vastaa tällä kertaa postauksen sisältöä ollenkaan, mutta mainittakoon lopuksi, että keksin omenamarmeladin jääkaapista, kun laitoin leipäpussin viimeiset leipäpalat paahtimeen. Mikä iltapäivän herkkuhetki, naminamnam!


Luonnostelin tämän luvun ruutuvihkoon jo noin kuukausi sitten eräänä yönä, kun en väsyttämisestä huolimatta saanut unesta kiinni. Olin samalla viikolla palannut töihin teatterille kesälomailun jälkeen, ja tavallinenkin (kevyt) työviikko tuntui lomapäiviin verrattuna rankalta niin kropassa kuin päässäkin. Vaan jospa olisin silloin tiennyt, minkälainen urakka elokuusta onkaan tulossa; loppukuusta nimittin mentiin jo kauas jaksamisen tuolle puolen, kun eräänäkin viikkona tahkosin kolmen viikon työt. Mutta siitä kenties lisää jossain tulevassa luvussa, jossa kerron teatterimme tämän syksyn ensi-illasta ja mitä sen aikaansaaminen vaati.

Takaisin aiheeseen. Väsymisellä tarkoitan tässä nyt kiireestä ja tekemisestä aiheutuvaa kevyehköä uupumusta, en sitä lamaannuttavaa tunnetta kun kaikki väsyttää. Se on jo jotain ihan muuta ja todella masentava tila, mutta voihan olla että näinkin arkipäiväisillä asioilla voi joku löytää pientä helpotusta isompaankin väsymiseen.

Siis: Mikä miuta auttaa jaksamaan, kun väsyttää?

Läheiset
Aarteet, kuten loputtoman kärsivällisyyden omaava poikaystävä ja Maailman Paras Sisko, joka kyläillessään tuo mukanaan myös kauan kaivatun inspiraation. Tai muuan kallisarvoinen ystävä, joka saa tekemään ja lähtemään vaikkei alkuun jaksaisi/huvittaisikaan. On mahtavaa, kun on samanhenkinen jutustelukumppani aina parin kilometrin tai vähintään tekstiviestin päässä. Olin jo lähes unohtanut, miten hedelmällisiä hyvät keskustelut voivat ollakaan; esimerkiksi kesän aikana kertyneiden ideoiden määrää ei voi kuin ihmetellä. Seuraavaksi on suunnitteilla vesijuoksua sokkona, jahka molemmat osapuolet saavat kiskottua uimapuvut päälleen.

Omien juttujen tekeminen
Kuten vaikkapa kirjojen lukeminen; kesäväsymiseni aikana luin mm. Yösirkus-nimisen kirjan, joka toiseen aikaan ja paikkaan – ajoittain myös toiseen todellisuuten – sijoittumalla oli juuri sopivaa aivolomaa nykyhetkestä. Muistan myös, että eräänä rankimmista työpäivistäni tuntui, etten kykene korjaamaan enää yhtä ainutta pukua, joten hetken aikaa päällystin kenkälaatikoita kultaisella lahjapaperilla ja lajittelin ompelutarvikkeita. Askarteleminen ja pikkutavaroiden järjesteleminen ovat lempparitekemisiäni.

Hyvä ja ravitseva ruoka
Kyllä se vaan niin on, että vaikka olis kuinka kiire ja rahkeet riittämättömät, on pakko syödä jotta jaksaa. Itse sain ei-niin-ravitsevista herkuista motivaatiota työrutistukseen, mutta sen lisäksi söin päivittäin myös kunnon lämmintä ruokaa, hedelmiä, vihanneksia ja erinäisiä eväitä. Tällä kertaa ymmärsin ostaa etukäteen useamman päivän eväät työpaikan jääkaappiin, mikä helpotti kovasti ruokatauon pitämistä. Ruokatauot ovat parhautta: yleisesti hyväksyttävä syy keskeyttää tekeminen ja ajatella hetki jotain muuta.
Välipalaksi suosittelen raakapatukoita, jos perus karkki alkaa puuduttaa tai haluaa yksinkertaisesti paremman vaihtoehdon. Ensinnäkin sellaisen voi syödä yhdellä kädellä vaikka juosten, jos tarve vaatii, ja toisekseen niitä on helppo tehdä itse, mikäli valmiita patukoita ei kaupasta löydy.

Kehon kuunteleminen
Kesällä innostuin opettelemaan juoksemista, minkä olin aina luullut olevan mahdotonta juuri miulle. Alku on ollut hidasta ja aivan ensimmäisinä kertoina olin todella kiitollinen, ettei polulla tullut ketään vastaan niin aikaisin aamusta. Edistyminen on kuitenkin ylittänyt huimimmatkin odotukseni (sanottakoon vielä, että ne olivat siis todella todella matalat…) ja se jos mikä motivoi jatkamaan.
Elokuussa vaihdoin jazz-tanssiryhmää toisiksi ylimmällä tasolla treenaavista teineistä/lukiolaisista aikuisten jatkotasolle, mikä osoittautui ihan oikeaksi ratkaisuksi. Aikuisryhmästä löytyy edelleen todella paljon haastetta, mutta treenaaminen ei enää ole niin tavoitteellista. Miulle isoin muutos on kuitenkin se, että nyt voin nauttia tunneista, kun aikaisemmin keskityin lähinnä tuntemaan itseni Maailman Huonoimmaksi Tanssijaksi ja itkin monet kotimatkat kun en vaan osaa (silti halu oppia ajoi joka viikko takaisin). Tanssiryhmän vaihtaminen merkitsee torstain työvuorojen jäämistä väliin tai ainakin myöhempää töihintuloaikaa sekä sijaista, jollainen kuin tilauksesta ilmaantui näköpiiriini viimeviikolla.
(Tähän väliin lienee reilua kertoa, että loistavasti sujunut Terveellinen Elämäni on viimeisen kuukauden ajan.. ei nyt ottanut takapakkia mutta sanotaan vaikka, että ollut jäähyllä. Miulle kehon kuunteleminen on myös sitä, että tunnistaa mihin kaikkeen energiaa riittää ja karsii asiat, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole tärkeysjärjestyksen yläpäässä. Hyllytin aamulenkit, jotta saisin vähän enemmän unta 12-tuntisten työpäivien väliin ja kyllä, niitä töitä oli hetkellisesti PAKKO tehdä niin paljon. Lenkkipolku ja parsakaali eivät karkaa mihinkään, vaikka kuukauden polkisin ainoastaan ompelukonetta ja kantaisin työpaikalle keksipaketteja tsemppausruuaksi.)

Väsymys = lepo
Ei mitään lisättävää.

Nyt ovat työkiireet jo helpottaneet, olen saanut levättyä ja lepuuttanut aivoja harrastusten ja puuhailujen parissa. Aihe palasi kuitenkin mieleeni tänä aamuna, kun Paras Äiti Maailmassa soitti viimeisimmät kuulumiset Joutsenosta ja päätin lähteä seuraavalla junalla parin päivän visiitille Etelä-Karjalaan. Itselläni on tällä hetkellä kaikki mitä loistavimmin ja energiaa riittää, joten miksi en jakaisi jaksamistani läheisilleni, jotka sitä juuri nyt tarvitsevat.

Nauttikaa syksystä, keksikää uutta ja innostukaa, muistakaa huilia!