Villit vanttuut & vallattomat villasukat 2 by Lumi Karmitsa
Sain joululahjan, joka ensin kauhistutti ja sitten ihastutti. Ajatuksen juoksu meni jotakuinkin näin:
Ooo! Ihania kuvia! – Mutta näähän on kirjoneuleita.. voi #/()%&”)”€! – Kuin hieno malli! Ja toinenkin! – Ehkä nyt kuitenkii yritän ja voihan Paras Äiti Maailmassa tehdä nää aina loppuun.
Huolimatta edellisestä kirjoneuleyritelmän jättämistä traumoista, kävelin ihanaan lankakauppaan, ostin langat (Sandnes Garnin Sisun pinkki ja valkoinen) ja lainasin puikot tuolta edellä mainitulta äitiltä. Malliksi valikoitui kirjasta Liinaharjat, koska 1. Niissä on heppa ja 2. Niihin ei käytetty kuin kahta väriä.
Ja ei kun neulomaan! Kävi ilmi, että teen kirjonauleesta paljon löysempää kuin tavallisesta, joten nro 3 puikoilla ensimmäisestä lapasesta tuli leipälapion kokoinen… Noh, kerrankin näin päin!
Ajattelin testata, että teen toisen käden lapasen 0,5 numeroa pienemmillä puikoilla. Jos lapasten kokoero ei ole kovin suuri, niin ei tarvitse purkaa ensimmäistä. Noh, siitä toisesta tuli sopiva ja ainakin 2 cm lyhyempi ja melkein yhtä paljon kapeampi kuin ensimmäisestä –> eka lapanen purkuun.
Mummo neuvoi, että kärkikavennukset pitää kiristää kunnolla. Ei vissiin ihan näin kovasti. Ihmettelinkin, kun paketissa oli 6 puikkoa, tulipahan nyt ne kaikki käyttöön!
Kolmannen varren valmistuttua huomasin, että hätähousu-Elli oli unohtanut edellisen lapasen alusta 5 kerroksen ketjukuvion kirjoneuleen alusta pois kokonaan, kun oli niin kiire neulomaan hevosta. Joten jätin sen pois tuosta kolmannestakin lapasesta. Muutamassa illassa valmistui sopivalle lapaselle sopiva pari ja onhan ne päässeet jo ulkoilemaankin!
Ellin Liinaharjat valmiina ja käteen sopivina 🙂
Joten, jos ajattelit tehdä uuden aluevaltauksen ja aloittaa kirjoneuleitten neulomisen, tässä pari vinkkiä yhden sukan ja kolme lapasta neuloneena.
- Valitse joku pieni työ, jossa ei ole useita värejä. (Se sukka oli miulle ihan liian vaikea.)
- Lue ohje h u o l e l l a.
- Selvitä, mitä lankadominanssi tarkoittaa. Se on kerrottu esim. täällä.
- Höyrytys pelastaa monta juttua. (Ei kuitenkaan liian kireälle jätettyjä lankoja.)
- Älä lannistu, vaan yritä uudelleen 🙂 Vaikka sitten viiden vuoden päästä, tai jo aikaisemmin kirjoneuleen aiheuttaman trauman suuruudesta riippuen.
- Ole tyytyväinen neulomukseesi, vaikkei se vielä ihan täys kymppi olisikaan!
Ah sitä tunnetta, kun huomaa löytäneensä taas liikkumisen ilon! Minulle tapahtui näin tammikuussa,yli puolen vuoden lusmuilun jälkeen. Tai no, saatoin joskus tehdä (Maikin mielestä) oi-niin-nolon sauvakävelylenkin ja toki omat jalat ne minua yliopistollekin kuljettavat, mutta niitä ei nyt lasketa. Tarkoitan nimittäin sitä tunnetta, kun oikein odottaa, että pääsee liikkumaan – jumpalle tai hiihtämään tai tanssimaan tai mistä nyt ikinä tykkääkin. Minä tykkään kaikista edellämainituista.
Aloitin urheilukauteni vähän tahmean tuntuisella hiihtämisellä. On vähän masentavaa, kun yrittää parhaansa, mutta edellä menevän selkä vain loittonee. Myös se, että minua puolet vanhemmat ihmiset hiihtävät myös minua puolet nopeammin, saa joskus kyseenalaistamaan sen ladulla toikkaroimisen perusidean. Mutta loppujen lopuksi oma vauhti on kuitenkin se paras vauhti.
Hiihdon lisäksi aloin käymään zumbassa – kävin kerran ja sairastuin sen jälkeen viikoksi. No, kyllä tämä vielä tästä. Oli niin kivaa käydä zumbailemassa pitkästä aikaa! Tosin meitä ei ollut tunnilla kuin kuusi (6)!, mutta eipä ainakaan ollut ahdasta. Taisin myös olla tunnin nuorin osanottaja. Vaikuttaa siltä, että kyseisellä firmalla on hieman itsensämarkkinointiongelmia… Tunnilla oli kuitenkin kivaa, tuli hiki ja huomasin myös kokeneeni muodonmuutoksen: ihmisestä rautakangeksi. Ilmiselvää terästyttöainesta siis!
Vähitellen hiihto alkoi sujua sutjakkaammin, vaikka edellä menevän selkä pakeneekin edellee. Tosin ei enää niin nopeasti! Tästä reipastuneena (ja siinä luulossa, että kuntoni olisi jotenkin noussut), päätin kokeilla uutta, Maikin mielestä toista hieman noloa lajia, Kahvakuulailua.
Zumbatunnin perusteella oletin kyseessä oleva mummokuulailua, eli ei mitään hullun rankkaa. Näin tunnista juuri ja juuri selviytyneenä, voisin todeta, että kyseessä oli melko energisiä mummoja!! Joissakin liikkeissä olin tunnilla aivan helisemässä, vaikka tein vielä kevyemmillä kuulilla kuin muut.
– Kuinka rankkaa on heiluttaa kaksin käsin 6kg mötikkää oman ruumiin sivulta toiselle samalla, kun joustaa polvista ja ojentaa kädet suoriksi aina keskellä?
– No ihan riittävän rankkaa!
Lisäksi keppijumppakokemusten perusteella jouduin oikein kunnolla keskittymään, että se kuula pysyi käsissä. Ei siinä mitään, jos jumppakaveri meinaa saada kepistä, mutta kuula on jo vähän vaarallisempi… myös lattialle lävähtäessään. Tunnin lopulla olin minäkin jo ihan lopussa, jalat tärisivät, vesipullo oli tyhjä ja olisin vain halunnut käydä liikuntasalin lattialle makaamaan X:nä. Selvisin kuitenkin kotiin asti vähän itselleni naureskellen ja päätin jo kotimatkalla, että ensi viikolla uudestaan! Ehkä siihen menessä alaselän lihakset ja nivelet ovat asettuneet takaisin omille paikoilleen.
Liikkumisen iloa kaikille!
Ja ei se hiihto niin noloa ole kuin Jotkut antavat ymmärtää! 🙂
Se tunne, kun Luulee pystyvänsä ihan mihin tahansa. Pääsinhän sentään käsityöopettajakouluun kera tiskirättien ja muutenkin kaikki (lue kaikki käsityö- ja askartelujutut) tuntui menevän tosi hyvin. Olin siis oman käsityöelämäni valtias ja taidoiltani lähes voittamaton. Kunnes aloitin Kirjoneulesukan.
Elokuu 2012
Kyllästyin vihdoin vain katselemaan kuvia Upeista kirjoneulesukista ja päätin neuloa itsellenikin yhden ihanan parin. Koitin valita mahdollisimman simppelin ohjeen – ei helmineuleita, palmikoita tai muita hömpötyksiä – pelkästään eri värejä ja niitäkin vain kaksi erilaista per kerros. Kuulostaa helpolta ja näyttänee hienolta, eikö!? Siispä Pyöröpuikkoon lankaostoksille ja kysymään apua puikkojen koon valitsemisessa!
Parin päivän neulomisen aikaansaannos
Alunperin ajattelin saavani sukat valmiiksi viikossa tai kahdessa, mutta kaksi päivää neulottuani ja katsottuani olympialaisia alkoi jo epätoivo hiipiä takaraivoon. Mihin ne neulomistaidot ovat kadonneet…? Edelliset sukat (yksiväriset pitsisukat) sain valmiiksi kahdessa päivässä, nyt on vasta valmiina noin 5cm joustinneuletta. Puuh! Pystyinpä ainakin samaistumaan hyvin Usain Boltin, Michael Phelpsin yms urheiluponnisteluihin!
Ehkä yksi sukka valmistuu jouluun mennessä…
Onneksi neulominen helpottui ja nopeutui joustinneuleen jälkeen, joten epätoivokin laantui, ainakin hetkeksi. Huomasin, että on huomattavasti sukkelampaa tehdä vain oikeita silmukoita kahdella eri värillä kuin sekä nurjia että oikeita ja vaihdella vielä niitä lankojakin. Loppuviikolla olin jo tehnyt varren kavennukset loppuun ja huomannut virheen kirjassa – tai sitten luetunymmärtämistaidoissani, mutta silmukoita oli joka tapauksessa ainakin 4 liikaa. Sovitin sukkaa jalkaan, että näkisin miten pitkät varret niihin oikein tulisi, mutta SE EI SOPINUTKAAN. Sukka jäi jumiin kantapään kohdalle. Voi surku! Koko viikon työ meni ihan hukkaan. No, tällaista se urheilukin kai on.
Jälleen alkutekijöissä…
Päivän harmiteltuani purin koko varren ja aloitin uudestaan. Tällä kertaa en kuljettanut kahta lankaa yhtä aikaa sormen päällä ja koitin joka puikollisen jälkeen ”venyttää” silmukoita, ettei takalanka jäisi liian kireälle. En ollut ollut ihan tyytyväinen ensimmäisen varren väreihin, joten vaihtelin niitä tällä kertaa vähän oman mielen mukaan. Minusta tästä varresta tulikin paljon hienompi, kun kuviot erottuvat kunnolla! Sain myös tällä kertaa kavennettua oikean määrän silmukoita, kun jaoin kavennukset hieman tiiviimpään kuin mitä ohjeessa sanottiin, ts. kirjassa oli virhe. Kun kerran innostuin värien vaihtelusta muutenkin, tein kantapäänkin vähän omalla tavalla. Ruutujen sijaan valitsin kuvioksi vinoraidat.
Syyskuun loppu 2012
Neulomisintoni laantui kantapään teon jälkeen, kun kantapään reunasilmukat näyttivät normaalimpaa rumemmilta puikoille poimittaessa. Tein siis taas yhdet välisukat (semmoiset pitsiset). Ehkä innostumisen laantumiseen vaikutti myös se, ettei tämäkään sukka mahtunut jalkaan, vaikka langat eivät työn nurjalla puolella kiristäneetkään. Korkeasta jalkapöydästä ja kummallisesta ohjeesta kärsii koko neuloja. Höh.
Kuitenkin välisukkien jälkeen päätin, että nyt tehdään sukat loppuun. Varsinkin, kun olin jo miettinyt, että tämä yritys saa jäädä yhteen sukkaan. Sitä paitsi Maikki antoi minulle niin erinomaisen idean, etten voinut vastustaa sitä: Sukka pääsee kehyksiin!
Ei mennyt ihan kuin Strömsössä…
Kantapään jälkeen sukan neulominen oli yllättävän vaivatonta, eivätkä hermotkaan kiristyneet. Kuviot menivät vähän kummallisesti kiila- ja kärkikavennusten kohdalla, mutta mitäs pienistä. Ehkä suurin ylpeydenaihe olin se, että opin vihdoin silmukoimaan. Tosin onneksi kärkeen tuli tummempaa lankaa, joten työn jälki ei näy kunnolla. En oikein usko, että esim. meidän paras Mummo maailmassa kelpuuttaisi sitä… No, pääasia, että Epäonnen Sukka tuli vihdoin valmiiksi. Ja kyllähän se näyttää ihan hienolta, vaikkei jalkaan mahdukaan.
Joulukuun loppupäivinä 2012
Sukka on edelleen samalla mallilla kuin syyskuun lopullakin, joten niitä kehyksiä odotellessa… Näen jo silmissäni vaaleanvihreät kehykset pienillä kultamaalisipaisuilla. Se on sitten niitä tulevan vuoden projekteja, kun huomenna ei varmaankaan kerkeä ostamaan listoja tai muitakaan kehystysjuttuja, vaikka maalit ovatkin jo valmiina.
Kuitenkin, nyt pari kuukautta Epäonnen Sukan valmistumisen jälkeen, kirjoneulominen ei enää muistukaan mieleen niin tuskallisena. Ehkä keväällä lähtee käyntiin jo yritys numero 3
… tai saatan sittenkin keskittyä enemmän virkkaamiseen.
Elli
Maikki
Paras sisko maailmassa 