Paras kaveri keskiviikkoisin

Luku 66, jossa testataan kaavapaperin vedenkestävyys.

  1. Kaavoita eka oma paita ikinä ja leikkaa kaavat.
  2. Laita valmiit kaavat silityslaudan päälle odottamaan.
  3. Laita papereiden päälle joku paino, esim silitysrauta, että kaikki palaset pysyvät tallessa.
  4. Katso telkkaa pari tuntia.
  5. Vilkaise papereita iltapesulle mennessä ja totea, että ompa ne kummallisesti liimautuneet toisiinsa.
  6. LAMPPU SYTTYY: Kappas, se onkin vettä.
  7. Kuivaa pyyhkeellä pahimmat ja ripusta kaavat tuolien selkänojille kuivumaan.

Eipä miulla muuta.

Luku 65, jossa siskot goes simsalabim.

Kaksi siskoa, yksi valkokangas, yksi päivä, yksi elokuva.
Tapaus: Suurin puhaltaja.

Valot on jo himmenneet kun rynnimme paikoillemme saliin. Maikki avaa evässalaatin. Suolakurkun aromi valtaa katsomon. Nyt se alkaa.

Elokuva on (urpolta) suomenkieliseltä nimeltään Suuri Puhallus 2, eikä siinä kukaan puhalla yhtään mitään. Siskojen lempparitaikurit ramppaavat ympäri maailmaa tekemässä Robin Hood -henkisiä rosmouksia ja virheitä. Vauhti on kova ja juoni niin taianomainen, ettei joka käänteessä meinaa pysyä mukana. Tai kenties huikaisevista taikatempuista toipuminen vain tukkii juonenseuraamisanturat.

Hevosmies-sarjan ensimmäinen osa oli IHAN PARAS (tosin Elli väittää ettei muista siitä mitään?!), eikä kakkososa jää yhtään huonommaksi. Tietenkin se on hyvä elokuva, jos siinä on taikureita.

Now you see me.

Now you see me.

Now you don't.

Now you don’t.

Tässä parhaiden siskojen ammattimainen arvio uusimmasta Suuresta puhalluksesta:

Taianomaisinta:
Sademies

Jännittävintä:
Kassakaapissa hengailu

Tylsintä:
Harry Potterin kootut selitykset

Sekavinta:
Silmä + kuka huijaa ja ketä huijataan

Suosittelemme elokuvaa:
Kaikille tuleville taikureille ja avustajille

Arvosana:
10+ ja 10-

Tämä merkintä on toteutettu kotimaisena (Tampere-Lappeenranta) siskoyhteistyönä Skypen välityksellä.

Luku 64, jota tehtiin 3 vuotta.

Joskus on niitä projekteja, jotka on kuin iisakin kirkkoa rakentaisi. Tää on yksi niistä.

ruutuja

Ostan kässäkirjoja suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Eli aina silloin, kun verotoimiston naiset järjestää ostosmatkan Helsinkiin ja matkalla pysähdytään Pukaron Paronissa.

janTämä iisakin kirkko alkoi siitä, kun ostin kirjan 200 virkattua ruutua (Jan Eaton, 2011). Hyvä kirja. Paljon ihania kuvia ja värejä, joista tykkään.
Jos totta puhutaan, niin on se ihan oikeasti hyvä kirja. Ohjeet on tarkkoja ja selkeitä ja kirjan lopussa on vielä kuvalliset ohjeet kaikista eri silmukkavariaatioista, joita ohjeissa esiintyy ja ideoita reunapitseiksi ja palojen yhdistämiseen.

Vähän myöhemmin samana syksynä päädyin Joutsenon ainoaan lankakauppaan ja ostin 5 vyyhtiä Pirtin Kehräämön kampalankoja: oliivia, luumua ja turkoosia. Niitä ohuempia. Koukuksi sattui löytymään mummon vanha 2 1/2. Päätin käyttää neljää eri kuviota (Tanskalainen neliö, Kuningatar Annen pitsi, Niitty ja Paju), mutta koska tämä virkkaaja ei oikein jaksa tehdä montaa samanlaista, päädyin tekemään neliöitä kolmella tai neljällä erilaisella väriyhdistelmällä mallista riippuen. Loppujen lopuksi työhön tuli 13 erilaista neliötä, kun kaikkien eri mallien värivariaatiot laskettiin yhteen.

Ja sitten vaan virkkaamaan!
Virkkasin kotona, luennoilla, junassa, kylässä, telkkarin ääressä jne. Ja samalla suunnittelin kaikki erilaisia ”kaavoja” yhdistää kuviot keskenään…

Virkkasin kaksi vuotta ja sitten kyllästyin tyystin. Pidin vuoden taukoa, kunnes viime syksynä innostuin tekemään työn loppuun. Alkutöikseni purin kaikki yhteenommellut tai -virkatut palat erilleen ja päätin tehdä työstä tekijänsä näköisen: Ei mitään selkeitä kaavoja, vaan 9×9 neliön paloja virkattuna yhteen, jotka sitten ommeltiin toisiinsa. Ainoa sääntö oli, ettei kahta samanlaista ja -väristä saa olla vierekkäin.

Reunapitsin aloittaminen syyhytti jo ennen kuin kaikki palatkaan olivat valmiita ja selailin ahkerasti erilaisia pitsimalleja. En kuitenkaan tiennyt ollenkaan, montako silmukkaa työssäni oli milläkin sivulla ja kuinka pitkälle langat riittäisivät. Lopulta keksin reunakoristeeksi oman mallin: muutama kerros takareunasta virkattuja kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen niin monta kerros v-virkkausta kuin lankoja riittää. En oikein tiennyt, miten v-virkkaus oikeaoppisesti tehdään. Kai siihenkin on monta tapaa. Tässä miun versio:

V-virkkaus a la Elli

V-virkkaus a la Elli. Tuo alin kerros pitäisi kai oikeasti olla X:iä, kun ne on kiinteitä silmukoita.

Viimeistelykerroksen virkkasin kiinteitä silmukoita ja tein kulmiin, lyhyiden sivujen keskelle ja pitkille sivuille keskikohdan molemminpuolin pylväs-/viuhkakoristeet. Nekin on omasta päästä, mutta tässä piirrettynä paperille, etten unohtanut mallia kesken kierroksen.

sivuille

kulmien

Aika monta vyyhtiä (ehkä yhteensä 9 tai 10), silmukkaa ja tuntia myöhemmin:

Valmis!

Valmis!

Kyllä nyt kelpaa köllötellä, vaikka 100% villa onkin vähän turhan lämmin materiaali näillä keleillä. Onneksi on lämmikettä sitten syksylle ja talvelle🙂

Valmiin peiton strategiset mitat: 124cm x 156 cm = 9 pikku neliötä x 12 pikku neliötä + reunapitsit.

p.s. Torkkupeiton vaaleanpunainen on joku Novitan Nallen jämälanka v. 2003 tehdystä villapaidasta eikä siis Pirtinkehräämön lankoja.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.