Paras kaveri keskiviikkoisin

Elli on miun maailman paras (ja ainut) isosisko. Se ei ole kamalan iso eikä oikeesti kovin vanhakaan, vaikka onkin olevinaan neljä vuotta vanhempi. Sen sijaan Elli on ihan älyttömän fiksu. En ole koskaan tainnut keksiä kysymystä, johon en olisi siskolta saanut vastausta. Ja uskokaa pois, jos mie jossain oon hyvä niin se on keksiminen. (No okei, on se siskokin huisin hyvä keksimään asioita.)

Elli on yksi parhaita ystäviäni nyt, tulevaisuudessa ja erityisesti keskiviikkoisin. Meillä on aina ollut hyvät välit mutta vasta näin vähän vanhempana – eli virallisen teini-iän ylittäneenä – olen tajunnut miten kaikin puolin loistava tyyppi miun sisko onkaan.
Elli on se ihminen, jolle soittaisin jos jonkun kumman sattuman kautta heräisin keskellä yötä metiköstä tietämättä yhtään missä päin maailmaa olen. Elli tulis hakemaan heti paikalla, vaikka onkin useimmiten todella halukas nukkumaan. Sitäpaitsi Elli on ollut partiossa koko ikänsä eli osaa nää erähommat vaikka silmät kiinni. Lisäksi sisko on myös ainoita ihmisiä, jotka vastaa miun soittoon mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kerran herätin keskellä yötä kysyäkseni jotain elintärkeää asiaa biisoneihin liittyen ja luonnollisesti sain kelvollisen vastauksen pienen pohtimisen jälkeen.

Tällä hetkellä Elli on koulussa opiskelemassa, miten käsityötä opetetaan. Oikeesti Elli on insinööri. Ei mikään tylsä tekniikkainsinööri vaan semmonen, joka tietää kaikkien puiden ja minkä lie horsmien nimet vähintään kolmella kielellä (Elli puhuu myös saksaa) ja osaa rakentaa sanotaan nyt vaikka puiston ja sinne sammakkoterraarion. Itseasiassa olen päätynyt siihen tulokseen, että Elli osaa tehdä oikeestaan mitä vaan paitsi ei ihan aina onnistu keittiössä. Mutta eihän kukaan ole täydellinen! Tärkeintä on yrittää, eikä sisko tosiaankaan luovuta helposti. Pitkästä pinnasta kertoo (miun kanssa asuttujen 16 vuoden lisäksi) esim. kyky koota valtavia palapelejä ja seurata yleisurheilukisoja.

Vapaa-aikanaan Elli pitää kotonaan Strömsöötä eli neuloo/virkkaa/askartelee/nyt myös ompelee huikeita ja kekseliäitä juttuja. On hienoa mennä siskolle kylään, kun ruokapöytää peittää pienen Tiimarin verran pahveja, kimalleliimoja ja niitä grillitikkuja. Elli osaa myös maalata seiniä ja tehdä mosaiikkitöitä.
Silloin kun Elli ei askartele tai nuku, se tykkää matkustella. Yks lemppareista on Dresden, missä Elli on ollut vaihtarinakin . Välillä siskoni taas harrastaa äärimmäisen noloja juttuja, kuten sauvakävely, hiihto ja hiihtovarusteissa Hesburgerissa syöminen. Yksi ei-ollenkaan-nolo harrastus on sellon soittaminen, minkä Elli aloitti joitain vuosia sitten, koska osasi jo kaiken pianolla.

Parasta maailman parhaassa siskossa kuitenkin on innostuminen. Elli vaan tajuaa. Kaiken.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: