Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: salaatti

Minun on tehnyt jo monta päivää mieli herkkua. Ei mitään makeaa, vaan vähän suolaisempaa, nimittäin Tomaattisipulisalaattia. Meillä oli jotakin sen tapaista koulussa tällä viikolla, mutta salaattilautasten koko ei salli turhan suurta herkuttelua kerralla. Perjantaina, viikonlopun kunniaksi, ajattelin kuitenkin herkutella. Mainittakoon myös, että Insinööri-Ellin keitoskirja on edelleen jokseenkin pitkäksi venähtäneellä reseptimatkalla Keski-Euroopassa, joten ideani (ja taitoni) pikkuruoista, joita voi valmistaa ilman uunia, rajoittuvat tällä hetkellä lähinnä keittoihin, salaatteihin ja puuroihin.

pilkotutKeittiögeenin puutteesta johtuen kokkailuni onnistuvat melko vaihtelevasti enkä muutenkaan ole se terävin keittiöveitsi.Yleensä, kun laitamme ruokaa suuremmalla porukalla, kuulun jostain syystä pilkkomistiimiin. Siispä seuraava resepti on varsin yksinkertainen. Olen kuitenkin ylpeä saavutuksestani, sillä kerrankin selvisin jostakin uudesta ruoasta ilman ulkopuolista apua (=Maikki/Paras Äiti Maailmassa/Internet). Olkoonkin se sitten vain salaatti.

Ellin tomaattisipulisalaatti
iso annos 1 hlö:lle tai vähän pienempi 2:lle

Ainekset:

1 rasia kirsikkatomaatteja
1 tavallinen sipuli
4 kevätsipulin vartta (vähempikin riittää)
+ salaattijuustokuutioita öljymarinadissa
+ tuoretta basilikaa
+ balsamikokastiketta

* Raaka-aineita voi vaihdella oman maun (ja rahapussin paksuuden) mukaan.
ainekset

Valmistus:

  1. Pilko sipuli renkaiksi ja muut ainekset haluamallasi tavalla (ks. postauksen 1. kuva).
  2. Lado vuorotellen tomaattia ja sipuleita. Sinne tänne voi myös laittaa basilikaa ja juustokuutioita.
  3. Valele juustokuutioiden öljyä salaatille aina kun siltä tuntuu, esim. tomaatti- ja sipulikerrosten välissä.
  4. Laita päällimmäiseksi sipuleita. Koristele basilikan lehdillä ja balsamikokastikkeella.
  5. Laita salaatti jääkaappiin maustumaan. Nälkäisyydestä riippuen maustumisaika vaihtelee. Varmaan vähintään 1/2 tuntia tulisi kärvistellä.

* Tarjotaan ruoan tai leivän kanssa tai sellaisenaan esim. iltapalaksi.
salaatti

Blogikirjoituksen luonnosteltuani päätin käydä salaatin kimppuun.
Noin 45 minutin maustumisen jälkeen salaatin tuoksu oli lupaava ja makukin kokin suun mukainen. Ehkä olisin voinut vielä  malttaa hetken, niin olisin saanut sipulisemman makuista salaattia, mutta tykkäsin kovasti tästäkin versiosta.

NAM NAM!


Kuinka päädytään ulos omalta mukaavuusalueelta, vaikka tarkoituksena on tehdä ihan tavallista perunalaatikkoa? Kas näin:
Kävelet illalla töistä kotiin harvinaisen tyytyväisenä itseesi ja elämääsi. Pohdit, kuinka saat rahat riittämään tästä hamaan tulevaisuuteen asti, kun tulosi ovat** nyt huomattavasti edellisvuotta pienemmät. Päätät ryhtyä säästeliääksi heti paikalla: iltaruokana tänään perunalaatikkoa, joka ei maksa mitään ja aineksetkin löytyy valmiiksi kaapista.
Pääset kotiin, avaat jääkaapin ja...parastaennen
jukurtti

törmäät avaamattomaan puolen kilon soijajugurttipurkkiin, jossa parasta ennen paukkuu juurikin tänään.  Joten ei auta muu, kui hylätä haaveet perunalaatikosta ja koettaa keksiä, mihin ihmeeseen saat kerralla upotettua koko jugurtin ennen kuin se menee kokkareiseksi.
Ainut mieleen tuleva resepti on triplasuklaamuffinsit, mutta niihinkin menee enimmillään vain puolet hävitettävästä määrästä ja sitäpaitsi Mariannet puuttuu. Niinpä kaivat esille jok’ ikisen edes hiukan pätevän keittokirjasi ja syvennyt uusien reseptien tuntemattomaan maailmaan…

kirjakasareseptit…pitkän jahkailun jälkeen päätin tehdä makaroonisalaattia ja suolaista pannukakkua. Kumpaakaan en ole koskaan aikaisemmin edes yrittänyt tehdä itse, ja ensiksi mainitusta en varsinaisesti edes pidä. Arpomisen sijaan totesin parhaaksi yhdistellä eri reseptejä ja tarvittaessa keksiä loput itse.

Pannari on kasattu Vegaanin uudesta keittokirjasta löytyneestä Metsäpirtin pannarista sekä Raisan toisen, eli Puputytön juhlakirjan Halloweeniin suunnitellusta Monsteripannarista. Alkuperäinen Metsäpirtin pannari on reseptistä päätellen makea peruspannari, kun taas Monsteripannari on suolainen. Yhdistelmäversioon päädyin, koska Metsäpirtin pannariin tulee kokonaista 2,5dl soijajugurttia mutta en halunnut tehdä siitä makeaa, sillä kerrankin teki enemmän mieli pää- kuin jälkiruokaa. (!!!)

Pannari (eli ilmeisesti Maikin Monsteripirtin pannari)
2,5dl spelt-jauhoja
3,5dl täysjyvävehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
1l kauramaitoa
2,5dl maustamatonta soijajugurttia
+varmuuden vuoksi savupaprikajauhetta

Täytteeksi vajaa puoli pussia pakastepinaattia siivilissä sulatettuna, n.100g marinoitua tofua kuutioituna ja paistettuna (päällä pieni tujaus grillimaustetta)
1 tomaatti pieninä palasina.
HUOM! Näin jälkikäteen voisin suositella tavallisen tomaatin sijaan Monsteripannarin ohjeessakin ehdotettuja aurinkokuivattuja tomaatteja, sillä pannari itsessään on todella miedon makuinen. Tai sitten vastaavasti kannattaa maustaa taikinaa aika ronskilla kädellä.

Ensin kannattaa paistaa tofu, jos sitä aikoo paistettuna täytteeksi laittaa. Ja vaikka pilkkoa valmiiksi muutkin täytteet.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin isossa kulhossa. Lisää loput taikinan ainekset ja sekoita huolella. Iske sekaan täytteet ja sekoita taas. Laita puoleksi tunniksi jääkaappiin (näin ohjeistettiin tekemään vain makean pannarin ohjeessa mutta varmuuden vuoksi tein niin joka tapauksessa).
Tämän puolen tunnin aikana ehdit tekemään makaroonisalaatin. Muista laittaa uuni päälle 200° ajoissa! (esim makaroonien keittämisen jälkeen). Puolen tunnin kuluttua voitele uunipelti esim. sinisellä Keijulla. (Tässä kohtaa meinasin jo soittaa äitille, et eikö pannaria voi tehdä leivinpaperin päälle kun kaik pellit on niin likaisia. Sit jaksoin kuitenkin pyyhkiä puhtaaksi syvemmän pellin, mikä oli ihan oikea ratkaisu.)  Ota taikina jääkaapista, kippaa pellille ja iske uuniin. Varmaan keskitaso tai alempikin on hyvä. Miun pelti on aika pieni, joten pannarista tuli ehkä aavistuksen normaalia paksumpi ja sain pitää sitä uunissa ainaskin tunnin. Ohje sanoo 200° ja 50 minsaa.
Pannari nautitaan vasta sitten, kun se on kokonan jäähtynyt
ja jähmettynyt tai muuten tulee vaan sotkua ja paha mieli. Luulisin.

pannaripala

Oikee ruokablogikuva ko koristehorsma ja kaik!

pannari2

Pastasalaattikin on kahden reseptin + oman pään + ruokakaappien sisällön yhdistelmä. Reseptit ovat samaisen Puputytön juhlakirjan Buffet pöydän salaatti, mistä nappasin jugurtti-majoneesi-yhdistelmän soosiin ja Pastaherkku, josta puolestaan ovat peräisin soosin mausteet. Varsinaiseen salaattiin laitoin melkein kaikkea muuta, paisti niitä mitä ohjeissa ehdotettiin. Poikkeuksena ainoastaan porkkana, sekä puolikas paprika, jonka suhteen tein myönnytyksen vaikka paprika maistuukin astianpesuaineelta. Kaikki muut ainekset paprikaa lukuun ottamatta löytyivät kaapista jo valmiiksi, mitä nyt piti pyytää apukokkia tuomaan kaupasta lisää tomaattia, kun pannaritaikinaa tehdessä tajusin, ettei yksi millään riitä molempiin ruokiin. Toiveissa oli myös pistää -ilmeisesti usein pastasalaatteihin kuuluvan- sellerin (siinä muuten toinen astianpesuaineelle maistuva ”syötävä”) tilalle purjoa, mutta pää- ja apukokin välille ilmestynyt kielimuuri tyrehdytti ne toiveet. No ilmankin pärjätään!

Makaroonisalaatti

Vajaa pussi eli reilu 400g Torino tummaa proteiinipastaa TAI määrä x mitä tahansa muuta hyvää pastaa/makaroonia/mitä näitä nyt on. Varmaan perunakin käy!
1 porkkana
puolikas punainen paprika
kurkun loppupätkä (n.10cm)
2 tomaattia
Kaikki pikkumaustekurkut, mitä purkissa on jäljellä eli n.10kpl
TAI MITÄ TAHANSA MUUTA, MITÄ HUVITTAA LAITTAA

Keitä pasta mutta ei ylikypsäksi. Kumoa se lävikköön, huuhtele kylmällä vedellä, jäähdytä. Kippaa salaatti kulhoon. Pilko vihannekset tai mitä ikinä aiotkaan salaattiin laittaa. Kippaa ne pastan päälle. Sitten voit tehdä kastikkeen eli soosin.

Soosi
1,5dl maustamatonta soijajugurttia
0,5dl vegaanista majoneesia (mie käytin Plamil-merkkistä, jota jäi yli kakkukekkereihin tekemästäni voileipäkakusta, makuna Tarragon&Chives.)
Jos käytät maustamatonta majoneesia niin voipi olla hyvä laittaa sekaan myös puolikkaan tai vaikka kokonaisen sitruunan mehut
2rkl inkkarisokeria
2rkl sipulijauhetta
1rkl grillimaustetta
1tl dijon-sinappia tai jotain sinappia vaan
1tl suolaa
alta 0,25 tl cayennepippuria
tuoretta basilikaa sen verran, kun ruukkukasvistasi saat irti nyhdettyä
(ohje suosittelee kourallista persiljaa silputtuna)

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Mie käytin matalaa lasikulhoa ja haarukkaa solkottamiseen. Kun kaikki on sekasin kippaa soosi salaatin päälle ja sekoita hyvin vielä kerran.
Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti eli toisin sanoen mie otin pannaritaikinan pois jääkaapista muhimasta ja iskin salaattikulhon tilalle. Salaatti maustui sen aikaan, kun pannari oli uunissa ja jäähtymässä. Kui kätevää!salaatti2

Tän tunnin aikana ehdit vaikka tiskata, lastata astianpesukoneen, luonnostella seuraavaa blogikirjotusta, soittaa myöhästyneen onnittelupuhelun, siivota keittiön, sekä laulaa ja tanssia Madonnaa.

ateria

Tässä on jo salaatista puolet syöty ja pannarikin eilistä. Hyvää silti!

Kommentit illan ateriasta:
Salaatti oli jopa pääkokin mielestä huikeen hyvää. Pannari oli lähinnä epäilyttävää ja ensin liian vähän aikaa uunissa. Seuraavana päivänä paremman makuista. Tosiaan ehkä ei-niin-nestemäiset täytteet (niiko just ne aurinkokuivatut tomaatit tuoreiden siijaan) toimisivat paremmin, ettei pannariin tule lätäköitä… Mutta hei! Pysyi loistavasti kasassa ilman minkään eläimen munia 🙂

**tässä kohtaa luvun luonnosta kirjoittaessasi muistat, että piti soittaa onnittelupuhelu Parhaalle Iskälle. Itseasiassa se piti soittaa jo edellisenä päivänä… JOTEN VIELÄ KERRAN PALJON ONNEA PARAS ISKÄ MAAILMASSA!