Paras kaveri keskiviikkoisin

Tag Archives: matkustelu

Kaikki alkoi siitä, kun hyvä ystäväni Kartanonrouva kysyi, tiedänkö paikkaa nimeltä Kummakivi. Olin kyllä kuullut siitä, mutta en nähnyt, joten perjantaina pakattiin urheaan menopeliimme Audiin kumpparit ja eväät ja lähdettiin seikkailemaan. Retkipaikan ja miun näkemän mainoksen perusteella retkikohteemme laajenivat Kummakiven lisäksi Astuvalnsalmen kalliomaalauksilla ja Kenkäveron Paapiin pop-up -myymälällä.

Seikkailumme oli päättyä jo alkumetreillä Imatran Cittarin pihalle, kun Audin seikkailumieli meinasi pettää, eikä se oikein suostunut käynnistymään… Onneksi pieni taivuttelu (kaasuttelu) sai sen mielen muuttumaan ja keula kääntyi kohti Ruokolahtea ja Hauklapin ralliteitä.

Tällä kertaa kivi oli naista vahvempi, eikä suostunut liikahtamaan.

Vinkkinä sanottakoon, että Kummakivelle mentäessä kannattaa katsoa kartasta mahdollisimman tarkat koordinaatit Kummakiven parkkipaikalle ennen Hauklapin risteystä. Niillä teillä kokeneemmillekin karttureille voi tulla paha olo, kun on mutkaa ja mäkeä toisensa perään. Kivi oli kuitenkin näkemisen arvoinen, eikä kumpikaan meistä ollut ajatellut, että se olisi niin ISO. Siinä alkoi omat ongelmat tuntumaan aika pieniltä, kun katseli silokallion päällä tasapainottelevaa siirtolohkaretta, joka on möllötellyt keskellä metsää jo 10 000 vuotta ja möllötellee vielä useamman tuhat vuotta lisää.

Lasikaupan muut hankinnat selvinnevät joulun aikaan, jos lahjottavat ovat olleet kilttejä 😉

Ruokolahdelta suuntasimme kätevästi matkan varrelle sattuneeseen Puumalaan, koska kartturille tuli huutava nälkä ja koska halusin käydän setäni mainostamassa lasimyymälässä. Lasiruusu osoittautui niin ihanaksi, että sinne on päästävä uudestaankin. Vaikeinta oli päättää, mitä sieltä ostaisi, kun oli niin paljon kaikkea ihanaa. Kannattaa ehdottomasti käydä, kun siellä suunnalla liikkuu! Kauppa on ihan satamassa heti sillan alla. Turistikauden ulkopuolella kylällä ei vaikuttanut olevan yksikään ravintola auki, joten marssimme lasimyymälää olleelle Teboilille lounastamaan. Sekin yllätti positiivisesti: Saatiin itsetehtyjä lihapullia ja perunamuussia ja superystävällistä palvelua. Kiitos ja nam!

Arvoimme seuraavaksi ajaako ensin kalliomaalauksille, vaiko Mikkeliin, mutta lopulta päädyimme ensin jälkimmäiseen. Auringonlaskun jälkeen ei vielä ihan heti tule pimeää, mutta kauppa sulkee ovensa minuutilleen ilmoitettuna aikana. Mikkeliin siis.

Olisipa Taitoshopilla ja käsityökeskuksella samanlaiset tilat Lappeenrannassa kuin Taito Itä-Savolla on Mikkelissä! Myymälästä löytyi niin paljon kaikkea Globehopen bombereista valmiisiin lapaslankapaketteihin ja Kenkäveron oman leipomon leivonnaisiin ja leipiin. Eniten minua kuitenkin kiinnosti Paapiin pop-up, jossa iski jälleen valinnan vaikeus – varsinkin, kun ei ollut etukäteen mielessä mitään valmista kaavaa, jota varten olisin kankaita tarvinnut. Se oli vähän harmi, ettei tarjolla ollut muuta kuin trikookankaita ja resoreita määrämittaisina paloina, kun olisin tarvinnut myös joustocollegea, mutta ihania löytöjä tein sieltä silti.

Kävimme vielä Kenkäverossa pappilan puolella hakemassa inspiraatiota kodinsisustukseen ja herkuttelemassa tuoreilla päiväkahvipullilla.

Nyt vaan surauttelemaan!

Joskus kuva kertoo enemmin kuin tuhat sanaa, mutta nämä ja muut seinän kuvat kannattaa käydä myös ite tsekkaamassa.

Tuntia myöhemmin totesimme puuskutuksen lomassa, että pullat olivat tulleet ihan tarpeeseen, kun kiipeilimme metsäpoluilla kohti kalliomaalauksia. Mie näin välillä jo kangastuksenkin laiturista, mikä lähempänä osoittautui vaan vaaleaksi kallioksi, kun vesi on nyt normaalia alempana. Pöh. Lopulta pääsimme kuitenkin ihan oikeasti perille ja maalaukset olivat paljon hienompia ja selkeämpiä kuin olin odottanut. 2,5 km:n matka vaihtelevassa maastossa oli todellakin vaivan arvoinen. Eikä se oikeasti niin kovin paha ollut, en ehkä kuitenkaan suosittelisi kellekään polvi- tai sydänvikaiselle ainakaan noin rivakkaan tahtiin kuljettuna. Ehdimme autolle takaisin juuri kun auringon viimeiset säteet katosivat ja jäljellä oli enää rallin yötäival tuntemattomilla hiekkateillä Puumalaan ja siitä vähän suorempaa tietä kotia.

Tällaisia perjantaita voisi harrastaa useamminkin!

Ralli-Elli ja Kartanonrouva-Kartturi kuittaavat.

Mainokset

”… oon siis torstaihi asti kartanonrouvana. Jos siul ei oo mitään, ni seura ei ois pahitteeks…”
Kuka nyt voisi kieltäytyä moisesta seuraneitikutsusta – varsinkin kun sen esittäjänä on hyvä ystävä ja paikka on tämänmoinen:

talo

?
Siispä tavarat pyörän tarakalle ja menoksi!

Perille päästyäni 13 kilometrin tuulispäänä polkemisen jälkeen (hiukset kyllä heiluivat vauhdin, ei varsinaisen tuulen voimasta) oli mahtavaa mennä ensimmäiseksi uimaan. Lämmintä ja kirkasta vettä, jee!!

Miun suosikki ❤ Vinksinvonksin olevan saunavanhus. Melkein ku muumien uimapömpeli.

Päivän action-suoritukset eivät kuitenkaan loppuneet pyöräilyyn ja uipiskeluun, vaan illan ukkosmyräkkä toi omat kommelluksensa.
Vinkki: Jos huoneessa, jossa ei ole vesihanaa kuuluu tasaista veden tip tap -ääntä, voi olla, että katto vuotaa.
Pesuvatien metsästyksen jälkeen suuntasimme ullakolle, jossa kartanonrouva urheasti konttasi pitkin risteileviä lankkuja vuotokohtaa etsiessään. Itse keskityin seuraneitinä rouvan kannustamiseen ja yleiseen ihmettelyyn. Onneksi sade lopulta loppui ja niin loppui veden tippuminenkin.

vedet

Seuraavana päivänä herättii linnunlauluun ja auringonpaisteeseen. Koska lämpömittari näytti kerrankin lenkkeilyn kannalta siedettäviä lukemia, vaan +25, oli puoliltapäivin aika lähteä aamujuoksulle. Paarmat ja itikat toipuivat kai edelleen edellisillan sateista, kun metsässä oli ihmeen hiljaista ja rauhallista.

Lenkkimaisemia.

Lenkkimaisemia.

Loppupäivän pystyikin kuluttamaan uimalla ja ottamalla aurinkoa ennen iltapäivän kasari- ja ysärilevyraatia kartanonrouvan vierailevien ystävättärien kanssa. Koko porukka tunnisti kappaleet, mutta kukaan ei osannut sanoja tai tiennyt esittäjiä – paitsi tietty Dj-Kaisa. Tässä tunnelmalinkki.

Illan kruunasi saunomisen ja uimisen jälkeen Ylpeys ja ennakkoluulo -maratonin 1. osa. Saattoi vaikuttaa, että allekirjoittanut nukahti kesken kolmannen jakson klo 02.00, ja kommentoi sarjan henkilöistä unipäissään mitä sattui, mutta oikeasti kyllä lepuutin vain silmiä.

Illan elokuvaeväät.

Illan elokuvaeväät.

Eipä kaatunut tarjotin tälläkään kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Eipä kaatunut evästarjotin tällä(kään) kertaa noissa portaissa. Ihmettelen.

Marjastuskaverimme.

Marjastuskaverimme.

Kolmas  ja valitettavasti myös viimeinen seuraneitipäivä käynnistyi hitaasti, mutta varmasti. Oltiin kunnon emäntiä ja verotettiin muutaman litran verran yhtä mustaviinimarjapuskaa. Aurinko + tuuli = hyvä yhdistelmä. Ei liian kuuma eikä kummemmin ötököitäkään. Sen jälkeen oli jälleen uimisen vuoro. Ylläri!

Muuta mainitsemisen arvoista päivässä oli uuden kartanoherkun kehittäminen: paahtista tomaatilla ja kanalla. Joku voisi luulla, että meitä vähän laiskotti tuo ruoanlaitto, mutta…
Illalla jatkui Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton kera marttailun (villasukat menossa) ja ”Oh Mr. Bennet and my poor nerves!” -tokaisuiden.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Seuraneiti ja kartanonrouva.

Sen pituinen se.


Maikin mielestä voi toimia ulkomaankirjeenvaihtajana vain, jos on menossa sotatila, mutta minusta on ihan terveellistä vaihtaa välillä vähän tavanomaisempiakin kuulumisia. Tosin jos puheenaiheeksi valitaan salaatti ja siihen liittyvät kastikkeet, eiköhän silloin saada kriisi pystyyn jo parin puheenvuoron jälkeen… Tässä kuitenkin lyhyesti tähänastisia huomioita – ilman salaattia tai kastikkeita:

Pääkadun kukkia ja ”ihan tavallinen sisäänkäynti”

Ellin Raportti

Paikka: Itävalta, Ylä-Itävallan lääni (?), Frankenmarkt (pikkukaupunki noin 50km Salzburgista)

Aika: melkein koko elokuu, josta tähän mennessä kulunut vähän yli viikko

Pääkadun taloja

Sää/ilmasto: melko trooppinen.
Lämpöä on riittänyt melkein koko ajan 20 – 30 astetta, eli ihan kesälukemissa mennään! Iltaisin on aika useasti ukkonen – välillä on ihan kunnon räiskettä ja mäiskettä – mutta ei se mitään. Ikävä kyllä se ei kauheasti vähennä ilman hiostavuutta…
Koska poikaystäväni on rakastunut termiin ”Fresh Air”, tuuletus asunnossa on aikamoista (Ellin varustus sisällä kattaa yleensä villasukat, pitkähihaisen paidan sekä housut). Nyt olen jo oppinut vaihtamaan vähän kevyempiin vaatteisiin, kun menen ulos, missä on ihanan lämmintä.

Muut huomiot:

  • Tuntemattomatkin ihmiset moikkailevat, vaikka tällä kertaa olen ihan oikeassa pikkukaupungissa enkä missään kylässä keskellä peltoja. Siellä peltojen keskellä moikkailu on tosi tavallista.
  • Kaupat ovat kiinni juuri siihen parhaimpaan shoppailuaikaan, eli noin 12.00 – 14.00. Ainoan poikkeuksen tekevät suosikkilähikauppani Spar sekä kahvilat ja ravintolat.
  • Kieli on tosi vaikeaselkoista, joten päättelen ihmisten eleistä ja ilmeistä ja erityisesti siitä, mihin suuntaan he katsovat, että mikäköhän mahtaa tällä kertaa olla puheenaiheena.
    Esim. jos kaupan henkilökuntalainen katsoo lihatiskille päin ja sanoo jotain, niin osaan vastata ”Nein Danke” (= Ei Kiitos), koska oletan, että juttu liittyy jotenkin siihen, että olisinko tarvinnut sieltä tiskiltä jotain.
    Kiitos juuri olleiden Olympialaisten ymmärrän kuitenkin numerot ja kansallisuudet – tosin täällä ei oikei ole kuin itävaltalaisia ja saksalaisia!

Mein asunto ja pari muutakin

Naapureita


Tähänastisen oleskeluni kohokohtia:

  1. Ilotulitus.
    Heti sunnuntaina, kun viikko sitten tulin tänne näin hienon ilotulituksen Mondseellä. Täällä on tapana järjestää järvienympäryskaupungeissa kesäfestivaaleja, jotka huipentuvat aina ilotulitukseen. Olin kyllä vähän nolo turisti siellä, koska luulin joka ohjelmanumeron jälkeen, että nyt ne juhlallisuudet loppuvat. En nimittäin ymmärtänyt kuuluttajan puheesta sanaakaan. Pienen tulishown ja vuoren huipun valisemisen jälkeen tuli kuitenkin vuoroon oikein kunnon ilotulitus, joten se virallinen loppu ei sittenkään jäänyt kellekään epäselväksi.
  2. Ensimmäinen ostokseni lihatiskiltä.
    Vaikka etsin lähikauppani yli ja ympäri, en löytänyt mistään valmiita lihapaketteja, joten jouduin rohkaistumaan ja menemään ensimmäistä kertaa ikinä ostamaan jotain oikealta lihatiskiltä. (En ole koskaan tehnyt sitä vielä Suomessakaan, kun en ikinä tiedä, mitä siinä tiskillä pitää sanoa (millaista lihaa tarviaisin ja kuinka paljon), joten ostan aina niitä valmiita 300 – 400 gramman paketteja kanaa tai jauhelihaa…) Nyt kuitenkin skarppasin, sillä tiesin, että 400grammaa jauhelihaa on se minun juttuni. 400 Gram Hackfleisch. Kunhan myyjä oli ensin neuvotellut pomonsa kanssa, että mitä se Hackfleisch tarkoittaa ja sen jälkeen minun kanssa siitä, että 600g on hieman liikaa, sain ostokseni tiskiltä. En kyllä tiedä sainko sikaa vaiko nautaa vaiko molempia, mutta ihan hyvältä se jauhelihakastike kuitenkin maistui.

Nyt on aika ruveta laittautumaan Walterin firman uuden rakennuksen avajaisiin. Tervetulokyltissä on kyllä muutama kirjoitusvirhe (ainakin kiinaksi ja suomeksi), mutta ajatushan on tärkein.